Ympäristöministeri haluaavaihtoehtoja lannankäsittelyyn
Ympäristöministeri Ville Niinistö pitää tärkeänä, että ympäristöystävällistä maataloutta voidaan harjoittaa Suomessa. Ministerin tilavierailulla Hämeenkyrössä olivat mukana myös MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski (vas.), MTK:n lakimies Minna Ojanperä, tuottajaliiton puheenjohtaja Heidi Tanhua ja MTK:n maatalouslinjan johtaja Minna-Mari Kaila. Saara Olkkonen Kuva: Viestilehtien arkistoYmpäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) ymmärtää viljelijöiden huolen uudistettavaan nitraattiasetukseen kaavailluista lannanlevitysaikojen rajoituksista. Mikäli kiristykset toteutuvat kaavaillusti, syksyn viimeinen lannanlevityspäivä aikaistuisi kahdella viikolla.
Asetuksen mukaan lannanlevitys on kielletty 15.10. jälkeen.
Niinistön mukaan päätöksiä asetuksen uudistamisesta tehdään EU:n painostuksessa. Paine aikarajojen tiukentamiseen on kova.
”Suomalaisten viljelijöiden tiukoiksi ja joustamattomiksi kokemat käytännöt nähdään taas EU:ssa liian väljinä.”
Viimeinen lannanlevityspäivä aiheutti maatiloilla vaikeuksia jo viime vuonna. Sateiden ja märkyyden vuoksi lantaa ei päästy monilla karjatiloilla levittämään nitraattiasetuksen sallimana aikana.
Niinistö kuitenkin vakuuttaa, että järjestelmästä pyritään tekemään niin joustava ja järkevä kuin suinkin on mahdollista.
Yhtenä tärkeänä tavoitteena hän pitää uusien lannankäsittelyvaihtoehtojen, kuten lannan separoinnin ja energiakäytön, lisäämistä.
”Toivon, että löydämme yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön kanssa työkaluja, joilla vaihtoehtoisia käytäntöjä voidaan edistää.”
Työkaluilla hän viittaa maaseuturahastosta myönnettäviin investointitukiin.
Niinistö vieraili tutustumassa maitotilan arkeen eilen tiistaina Hämeenkyrössä Kaupin tilalla. Tilaa isännöi MTK:n valtuuskunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa puolisonsa Riston kanssa.
Sivu 6
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
