Suomelle tärkeän silakan kalastuskiintiötä halutaan leikata merkittävästi
WWF vetoaa Suomessa asiasta päättävään maa- ja metsätalousministeriöön, jotta se puoltaisi esitystä. Samalla tulisi pohtia toimenpiteitä toimialan turvaamiseksi.
Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan Pohjanlahden silakkakanta on romahtanut. Järjestö kertoikin olevansa tyytyväinen EU-komission esitykseen. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.EU-komissio esittää merkittävää leikkausta Pohjanlahden silakan kalastuskiintiöön ensi vuodelle. Kyseessä on Suomen kalastuselinkeinolle tärkein kalakanta.
Komissio julkisti alkuviikosta esityksensä asiasta. Pohjanlahden silakan kalastuskiintiöön ehdotetaan reilun 60 prosentin pienennystä kuluvaan vuoteen nähden, sillä Pohjanlahden silakan kanta on nyt ennätysalhainen.
Ympäristöjärjestö WWF kertoi olevansa tyytyväinen esitykseen ja sanoi, että tuoreessa esityksessä komissio näyttää todella havahtuneen Itämeren ekosysteemin kriittiseen tilaan.
”Kyseessä on raju leikkaus kalastukseen, mutta tarpeellinen toimenpide tilanteessa, jossa silakkakanta on romahtanut alhaisemmalle tasolle kuin koskaan sitten 1970-luvun”, sanoi tiedotteessa WWF:n johtava kalastuksen asiantuntija Matti Ovaska.
Jäsenmaiden on seuraavaksi hyväksyttävä komission ehdotus. Asiaa käsitellään lokakuussa EU:n kalastusneuvostossa eli EU:n maataloudesta ja kalastuksesta vastaavien ministereiden kokouksessa.
WWF vetoaa Suomessa asiasta päättävään maa- ja metsätalousministeriöön, jotta se puoltaisi esitystä. Samalla tulisi pohtia toimenpiteitä toimialan turvaamiseksi.
”Vaikka kiintiön voimakas leikkaaminen on elintärkeää silakkakantojen tulevaisuuden kannalta, on leikkaus todella kova paikka koko toimialalle. Siksi tulisi kiireellisesti miettiä kansallisen tason toimenpiteitä, joilla voidaan varmistaa pienimuotoisen kalastuksen jatkuminen”, Ovaska sanoi.
Ehdotuksessa myös kilohailin ja Itämeren pääaltaan silakan kalastuskiintiöt pysyisivät maltillisina, eikä niitä kasvatettaisi edellisestä vuodesta. Lohen kalastuskiintiötä Suomenlahdella lisättäisiin hieman viime vuodesta.
WWF:n mukaan silakan ja kilohailin kaltaisilla pienillä kaloilla on suuri merkitys koko Itämeren ekosysteemille. Syömällä planktonia ja toimimalla itse ravintona petokaloille, vesilinnuille ja hylkeille ne muodostavat tärkeän linkin ravintoverkkoon.
Jos pienten saaliskalojen määrä vähenee, voi se heijastua esimerkiksi niitä syövään turskaan ja loheen. Molempien lajien kannat ovatkin taantuneet viime vuosina voimakkaasti Itämerellä, WWF sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

