MTK:n Marttila: Vihriälän työryhmän raportista työntöä biotaloudelle
"Yrityksiä pitäisi tukea toimialakohtaisesti, koska esimerkiksi ravintolat eivät voi saada menetettyjä asiakaskäyntejä takaisin", MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila vetoaa.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila perustaisi heti uuden työryhmän yritystukien tarkasteluun. Kuva: Kari SalonenMTK:n puheenjohtaja Juha Marttila pitää työelämäprofessori Vesa Vihriälän johtaman asiantuntijaryhmän selvitystä koronakriisin taloudellisista vaikutuksista järkeen käyvinä.
"Ensimmäisen vaiheen suoraa tukea yrityksille kannattaa jatkaa syksyyn ja talveen asti. Tulossa on vielä useita aaltoja maailmalta, mitkä jättävät jälkensä kysyntään. Vienti saa iskuja vielä syksylläkin", Marttila arvioi.
Marttila tukisi yrityksiä toimialakohtaisesti, koska esimerkiksi ravintolat eivät voi saada menetettyjä asiakaskäyntejä enää takaisin. Se sijaan autokaupoilla siihen on mahdollisuus. Ostopaineet purkautuvat vain vähän myöhemmin.
"Elvytys vihreässä hengessä on mahdollisuus biotaloudelle. Talouden pyörät on saatava liikkeelle infrahankkeissa ja kestävällä tavalla. Biotaloudessa kysyntä ja tuotanto yhtyvät", Marttila viittaa esimerkiksi biokaasun käytön merkittävään laajentamiseen nykyisestä.
"Julkisen talouden vakauttamiseksi kerrotut rakenneuudistukset ovat tuttuja. Jokohan koronakriisi on ajanut painetta tarpeeksi pannuun, että vaikeita päätöksiä voidaan tehdä?"
Verojärjestelmän muutoksista on myös maininta raportissa. Ainakin kiinteistöverotuksen kiristämisiä Marttila harkitsisi tarkkaan. Hän pitää kohtuuttomina esimerkiksi maataloustuotantorakennusten verottamista jo nykyisellään.
"Siinä on kyse puhtaasti nuoriin tuottajiin kohdistuvasta investointiverosta."
Lue myös:
Vesa Vihriälän työryhmä julkaisi raporttinsa: "Iso kipupaketti on tarpeen"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
