Lapsiperheille joululahja jo aatonaattona: lapsilisät maksetaan kaksinkertaisina
Ylimääräistä lapsilisää maksetaan joulukuussa 112 miljoonaa euroa.
Ylimääräisiä lisiä ei huomioida toimeentulotukien myöntämisessä. Näin myös toimeentulotukea saavat perheet saavat tuet täysimääräisinä. Kuva: Juho LeskinenJoulukuussa maksetaan kaksinkertainen lapsilisä. Eduskunta päätti asiasta tänään keskiviikkon pidetyssä täysistunnossa.
Eduskunnan päätöksen on tarkoitus helpottaa inflaation taakkaa lapsipereheille ja parantaa lapsiperheiden ostovoimaa joulukuussa.
Kaksinkertainen lapsilisä ei vaikuta joulukuussa maksettavan toimeentulotuen määrään. Toimeentulotuen saajat voivat siis hyötyä kaksinkertaisista lapsilisistä täysimääräisesti.
Ylimääräistä lapsilisää maksetaan joulukuussa 112 mijoonaa euroa.
Esimerkiksi kahden vanhemman ja kahden lapsen perheelle maksettaisiin joulukuussa 399,44 euroa. Yhden vanhemman ja neljän lapsen perheelle maksettava lapsilisä olisi puolestaan 1499,90 euroa.
Korotettu lapsilisä voidaan maksaa joulukuulta myös takautuvasti.
Lapsilisä maksetaan tileille kuun 26. päivä tai sitä edeltävänä arkipäivänä. Joulukuun lapsilisät maksetaan tileille aaton aatona 23. joulukuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


