Maa- ja metsätalousministeriö säilyttämässä nykyiset määrärahansa vuonna 2018
Valtiovarainministeriön budjettiehdotus ensi vuodelle on alijäämäinen. Lomitukseen ehdotetaan 17 miljoonan leikkausta.
Valtiovarainministeriön budjettiehdotus vuodelle 2018. Hallitus käsittelee talousarvioesitystä budjettiriihessään 30.–31. elokuuta. Kuva: Jukka PasonenMaa- ja metsätalousministeriö (MMM) on säilyttämässä nykyiset määrärahansa, vaikka pääluokan sisällä valtiovarainministeriö (VM ) esittää myös tuntuvia leikkauksia.
Luonnonhaittakorvauksesta leikataan 33 miljoonaa euroa.
EU:n ja valtion rahoitusosuus, joka on suunnattu alueelliseen ja paikalliseen maaseudun kehittämiseen, laskee ensi vuonna roimasti.
Kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa kyseiseen kohtaan on kirjattu 154,3 miljoonaa euroa. Ensi vuodeksi siihen on varattu 118,5 miljoonaa euroa.
MMM:n sisällä lisää rahaa ovat saamassa hallinto ja tutkimus (+4 prosenttia), maaseudun kehittäminen (+11), luonnonvaratalous (+2) sekä metsähallitus (+17 prosenttia).
Maanmittaus- ja tietovarannoista ollaan ensi vuonna nipistämässä kolme prosenttia ja maa- ja elintarviketaloudesta kaksi prosenttia suhteessa nykytasoon.
MMM:n talousjohtaja Jukka Nummikoski on valtiovarainministeriön budjettiehdotukseen varsin tyytyväinen.
”Emme tehneet mitään uusia menoavauksia vaan olemme noudattaneet hallituksen menokehyksiä. Suurilta osin esittämämme meni läpi, lukuun ottamatta rahoituksen lisäystä 4H-toimintaan ja maaseudun kehittämisen neuvontatoimintaan”, Nummikoski kertoo. Hän ennakoi ensi vuoden olevan alkutuotannossa kuluvaa vuotta valoisampi.
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan sisällä olevasta maatalous- ja turkistuottajien lomitusturvasta ollaan leikkaamassa pois kymmenesosa.
Tämä tarkoittaisi noin 17 miljoonan lovea valtion korvaukseen maatalousyrittäjien lomituspalvelujen kustannuksista.
Hallitus kohdistaa runsaat 50 miljoonaa euroa lisää puolustukseen. Poliisien määrä on tarkoitus pitää nykytasolla eli noin 7200 poliisissa. Hallituksen tekemiä aiempia koulutusleikkauksia paikkaillaan.
Lisärahoitusta on tulossa esimerkiksi peruskoulun tasa-arvon vahvistamiseen (15 miljoonaa), ammatillisen koulutuksen uudistamiseen (15 miljoonaa) sekä Suomen Akatemialle (25 miljoonaa).
VM:n budjettiehdotuksen menojen loppusumma tulevalle vuodelle 2018 on 55,4 miljardia euroa. Budjettiehdotus on 3,4 miljardia euroa alijäämäinen, mikä on selvästi vähemmän kuin tälle vuodelle on budjetoitu.
Valtiovarainministeriön ehdotus ensi vuoden budjetiksi on vajaat 400 miljoonaa euroa tämänvuotista pienempi.
Valtionvelka nousee ensi vuonna 111 miljardiin euroon. Budjetin tulopuoli perustuu verotulojen arvioidulle kolmen prosentin kasvulle vuonna 2018.
Osa ministeriöistä on saamassa valtiovarainministeriön ehdotuksessa lisää rahaa vuonna 2018 kuluvaan vuoteen 2017 verrattuna.
Toisilta ministeriöiltä määrärahoja ollaan leikkaamassa ja joissakin rahamäärä säilyy ennallaan. Saamapuolella budjettiehdotuksessa ovat valtiovarainministeriön (+1 prosentti), puolustusministeriön (+1 prosentti), sosiaali- ja terveysministeriön (+2 prosenttia) sekä liikenne- ja viestintäministeriön (+3 prosenttia) hallinnonalat.
Rahaa ovat menettämässä sisäministeriön (–6 prosenttia), opetus- ja kulttuuriministeriön (–3), työ- ja elinkeinoministeriön (–7) sekä ympäristöministeriön (–7) hallinnonalat.
Nykytason säilyttäisivät maa- ja metsätalousministeriö, oikeusministeriö ja ulkoasiainministeriö.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
