Vakuutusyhtiö nosti omavastuutamonien korvauskertojen takia
Pohjola Vakuutus korotti yksipuolisesti maatilavakuutuksen omavastuuta. Syynä olivat lypsyrobottien liian monet korvaukset. Vakuutusneuvonta hyväksyy menettelyn.
Pohjoispohjalaisella maatilalla lypsetään kahdella lypsyrobotilla.
Vuosi oli epäonninen, sillä robotteja jouduttiin korjaamaan kuusi kertaa.
”Eikö vakuutuksilla turvata rikkovahinkojen taloudelliset menetykset”, isäntä kysyy.
Lypsyroboteista rikkoutui esimerkiksi kamera sekä tyhjiöpumppu. Nämä olivat suurimpia, yli 3 000 euron korjauksia.
Pohjola Vakuutukselle korvauskerrat olivat liikaa. Yhtiö ilmoitti korottavansa maatilavakuutuksen omavastuun 200 eurosta 800 euroon.
”Tämä on toimintatapa meillä ja muilla vakuutusyhtiöillä”, asiakkuuspäällikkö Teppo Pöllänen Pohjola Vakuutuksesta perustelee.
Viljelijän mukaan Pohjola haalii uusia asiakkaita 200 euron omavastuulla. Pienin omavastuu on virallisesti 600 euroa. Markkinatilanne yhtiön mukaan vaikuttaa.
Maatilalle varattiin ilmoituskirjeessä oikeus irtisanoa vakuutus, jollei Pohjolan menettely tyydytä. Perhe pitää vakuutuksensa edelleen Pohjolassa.
Pohjolan kokonaisasiakkaaksi perhe siirtyi vuosi sitten. Yhtiössä vakuutetaan maatila ja yksityistalous. Pakettiin kuuluvat henkilövakuutukset.
Yksikön päällikkö Eero Heikinmaa Pohjolan riskienhallinnasta perustelee omavastuun omakorotusta vakuutussopimuslailla ja vakuutusehdoilla.
”Kaikki asiat eivät ole maatilalla kohdallaan, jos vahinkoja sattuu tuon verran”, Heikinmaa pohtii.
Heikinmaa ei tunne yksittäistä vakuutustapausta, joten hän kommentoi yleisellä tasolla. Vakuusmaksu pysyi ennallaan omavastuuta korotettaessa.
”Nykypäivänä 200 euron omavastuu kuuluu yritystalouden irtaimistoon, ei elinkeinotoimintaan.”
Jaostopäällikkö Leena Snellman Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Finestä vahvistaa, että vakuutusyhtiö voi muuttaa ehtoja vakuutuskausittain.
”Omavastuu luetaan vakuutusehdoksi.”
Vakuutusyhtiö saa sopijapuolena irtisanoa vakuutuksen samoin kuin vakuutettu. Yritysvakuutuksissa otetaan yleensä isoja omavastuita.
”Vakuutusmaksut pienenevät, kun oma riskinkanto suurenee”, Snellman opastaa.
Viljelijäperhe maksaa suuren summan vakuutuspaketistaan. Lypsäviä on 120 sekä muu karja päälle. Peltohehtaareita on parisataa, rakennuksia ja koneita melko lailla.
Isäntä sanoo Pohjolan asiamiehen kanssa sopineensa, että aloitetaan vakuutukset pienillä omavastuilla.
Niihin oli määrä palata. Pohjola palasi kirjeitse.
JUHANI VIITALA
Vakuutusmaksut
pienenevät, kun
oma riskinkanto
suurenee.«
Kaikki asiat
eivät ole maatilalla kohdallaan, jos vahinkoja sattuu tuon verran.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
