Vartiainen onoikealla asialla
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen puhuu Savon Sanomien mielestä kärkeviä, mutta on oikealla asialla.
”Viimeksi Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa hän sanoi, että matalapalkkatöitä pitää saada lisää, koska työttömiä on sitä vähemmän mitä enemmän on matalapalkkatöitä.
Palvelualojen ammattiliiton varapuheenjohtaja Jaana Ylitalo arveli, että ehdotuksen toteuttamisella saataisiin Suomeenkin uusi työmarkkinalohko nimeltä työssäkäyvät köyhät.
Vaikka Vartiaisen ajatukset ovatkin kärkeviä ja osittain jopa keskenään ristiriitaisia, niiden pohjalta pitäisi yrittää viedä keskustelua eteenpäin.
Vartiainen on nimittäin oikeassa siinä, että työllisyysaste on saatava nykyistä 69 prosenttia korkeammaksi. Työuria on myös pidennettävä, mutta kuten työministeri Lauri Ihalainen sanoi vuodenvaihteessa (HS 31.12.), pitää olla myös niitä töitä, joita pidentää.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
