Metsävienti alamaissa
Metsävienti on sujunut jo useamman vuoden ajan surkeasti lähes kaikilla mittareilla. Viime vuoden tammi-lokakuussa viennin vauhti jäi lähes viidenneksen keskimääräistä heikommaksi, kertoo Metsäntutkimuslaitos.Tammi-lokakuussa metsäteollisuuden viennin arvo laski 9,2 miljardiin euroon. Edellisvuodesta viennin arvo heikkeni 5 prosenttia.
Paperin vienti oli viime vuonna 7 prosentin laskussa, mutta paperin hinnoissa oli näkyvissä pientä parannusta.
Sahatavaravienti on vetänyt aiempaa paremmin, mutta se on tapahtunut ainakin osin hinnan kustannuksella.
Tuoreimmat metsäviennin tilastot ovat lokakuulta. Silloin lähes kaikki metsäteollisuuden tärkeimpien vientituotteiden hinnat olivat laskussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
