Ympäristökorvauksessa kymmenien miljoonien vaje Ympäristökorvauksessa kymmenien miljoonien vaje
Ympäristökorvauksen suosio on aiheuttamassa kymmenien miljoonien eurojen vajeen maaseutuohjelman rahoitukseen.
MT:n tekemän laskelman mukaan viljelijöiden tänä vuonna valitsemat lohkokohtaiset toimenpiteet vaativat ympäristökorvauksen rahoitukseen jopa 35 miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin etukäteen arvioitiin.
Syynä on suojavyöhykkeiden ja kerääjäkasvien valtaisa suosio. Suojakaistoja ilmoitettiin tukihakemuksissa yli kaksi kertaa ennakoitua enemmän ja kerääjäkasveja lähes neljä kertaa enemmän.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kehottaa viljelijöitä varautumaan tukiehtojen kiristyksiin ja korvausten leikkaamiseen.
”Näin ei olisi saanut käydä”, Marttila moittii. Hän edellyttää, että viljelijällä on mahdollisuus irtautua ympäristökorvauksesta ilman sanktioita, jos ehdot muuttuvat.
Lisävaikeuksia viljelijöille tulee vaalikauden loppuun ajoitetusta 23 miljoonan euron leikkauksesta maaseudun kehittämisohjelmaan.
Sivu 3
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
