Pk-yritykset palkkaavat edelleen
Pienet ja keskisuuret yritykset ovat palkanneet lisää työntekijöitä koko tämän vuoden. Varsinkin palvelualalla on työllisyys tähän saakka parantunut , Suomen yrittäjien ekonomisti Petri Malinen sanoo.Hyvä kehityssuunta voi kääntyä, sillä kuluttajien ostovoima alenee ensi vuonna.
Pienien palveluyrityksien mahdollisuudet palkata lisää ovat jo menneet, arvioi Suomen pienyrittäjien varapuheenjohtaja Aimo Tasanko .
Taloustilanne on asettanut raamit, eikä nyt uskalleta palkata.
On kuitenkin paljon palveluyrityksiä, jotka eivät myy kuluttajalle, vaan esimerkiksi teollisuudelle. Alalta löytyy myös paljon vientimahdollisuuksia. Siksi Malinen uskoo palveluihin.
”Koulutuspalvelut ovat yksi esimerkki palveluista, joita voidaan viedä. Myös ohjelmointi- ja peliyritykset tekevät vientituotteita.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

