päivän punkti Perälauta
Pääministeri Jyrki Katainen perusteli kuntien pakkoliitoslakia sillä, että kyseessä on perälauta.
Maaseudulla perälauta on tuttu asia. Perälautaa tarvitaan, jotta lantakuorma ei putoaisi kärryiltä. Vertaus Kataisen hallituksen kuntapolitiikkaan taitaa sattumalta olla sattuva.
Suomen poliittisessa historiassa on vaikea löytää toista uudistusta, jota olisi valmisteltu niin huonosti ja sattumanvaraisesti kuin sote- ja kuntauudistusta.
Ensimmäinen virhe oli näiden kahden asian sotkeminen keskenään. Soteuudistuksen varjolla piti kuntien lukumäärää leikata rajusti. Järkevää olisi ollut kuitenkin pitää uudistukset erillään.
Ajatuksena lienee ollut poliittisen vallan uusjako. Valtansa kukkuloilla oleva kokoomus laski, että mylläämällä kuntakenttä vyörytetään puolueelle paikallistasolla entistä paremmat asemat.
Sosialidemokraatit empivät, vaikka ajatus suurkunnasta on heillekin läheinen. Hallitusyhteistyön nimissä hankkeeseen kuitenkin lähdettiin. SDP laittoi tosin ehdoksi sen, että kuntia ei saa liittää pakolla toisiinsa.
Nyt demarit ovat antaneet periksi kokoomukselle ja hallitus esittää pakkoliitoksia. Kuntaministeri Virkkunen vakuuttaa, että lakia ei koskaan tulla käyttämään.
Miksi suurella vaivalla säädetään laki, jota ei ole tarkoitus käyttää? Virkkusen perustelu ei ole uskottava. Yleensä lakeja tehdään sen takia, että niitä käytetään.
Kokeneet poliitikot kaikissa puolueissa puistelevat päätään. Pakkoliitoslaki menee nyt eduskunnan perustuslakivaliokunnan syyniin, eikä siitä keskustelusta tule hallitukselle helppo.
Laki itsessään on jo iso periaatteellinen kysymys. Kiinnostava pohtimisen aihe on myös se, miten tällaiseen sotkuun on jouduttu.
Suomessa on tehty vuosikymmenten aikana suuria uudistuksia. On tehty eläkejärjestelmiä, peruskoulu ja sairausvakuutus. Kaikki ne ovat olleet aikansa suuria ja vaikeita asioita.
Näissä asioissa päätökset kyettiin tekemään kohtuullisella tavalla. Kunta- ja soteuudistus sen sijaan on sotkeutunut poliittisen osaamisen puutteeseen.
Politiikka on taitolaji. Kun taitoa vaativassa lajissa yrittää käyttää voimaa, käy yleensä huonosti.
Ei ihme, että pääministeriä alkaa kiinnostaa komissaarin paikka Brysselissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
