SDP:n riveissä varaudutaannopeaan ministerikiertoon
Kotimaan mediassa pyöri eilen useita arveluja sosiaalidemokraattien tulevien ministerin nimistä.
Yle ja Helsingin Sanomat saivat keskiviikkona puheenjohtaja Jutta Urpilaisen poliittisesta lähipiiristä vuodon, jonka mukaan nimilista olisi lähes valmis. Sen mukaan ministerivaihdoksista päätettäisiin perjantaina puoluevaltuuston kokouksessa.
Spekulaatioiden valossa eniten huojuu opetusministeri Jukka Gustafssonin jakkara. Myös peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan tilalle on kaavailtu uusia nimiä.
Vahvimmassa asemassa ministerinä jatkolle ovat Urpilaisen itsensä lisäksi asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru ja työministeri Lauri Ihalainen. Kiurulle on tosin ennakkokaavailuissa jo pitkin kevättä soviteltu myös ministeriön vaihdosta.
Lehdistö on arvuutellut ministeriehdokkaiksi ainakin puolta tusinaa nimeä: suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Päivi Lipponen, puoluevaltuuston puheenjohtaja Pia Viitanen sekä kansanedustajat Maarit Feldt-Ranta ja Mikael Jungner.
Urpilaisen lista voi kuitenkin olla hyvinkin erilainen, koska hänen pitää ottaa huomioon ehdokkaiden asiantuntemuksen lisäksi näiden vaalialueet ja sukupuoli.
Jutta Urpilainen joutunee selvittämään tänään perjantaina omilleen myös Kreikan vakuusjärjestelyn taustoja.
Korkein hallinto-oikeus ilmoitti keskiviikkona, että asiakirja Kreikan Suomelle antamista vakuuksista on julkinen lukuun ottamatta pankkien tunnistetietoja. Tämä on siis päinvastoin kuin valtiovarainministeriön alkuperäinen tulkinta, joka perustui lainsäädäntöneuvos Seppo Tannisen mukaan ulkomaisten asianajotoimistojen suositukseen.
Tämä siivitti uuteen vauhtiin keskustelun siitä, että hallitus olisi tahallaan pyrkinyt salaamaan vakuudet tai että valtiovarainministeri Urpilainen ja pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pyrkisivät vyöryttämään vastuun päätöksistä virkamiehistölle.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen arvosteli keskiviikkona hallitusta siitä, että Suomen ja Kreikan valtioiden välillä ei ole aitoa vakuusjärjestelyä, koska julkistetussa Kreikka-sopimuksessa ei puhuta vakuuksista mitään.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
