Viljelijöiden tulevaisuuden-odotuksissa taantuman sävyt
Viljelijät pelkäävät ajan vain huononevan, MT:n teettämä viljelijäbarometri osoittaa. Syksyllä 2010 toiveet olivat korkealla, mutta sen jälkeen barometrin mittari on painunut tasaista tahtia alas.
Matalammallakin mieliala on tosin matanut, viimeksi 2008. Silloin lukemia selitti viljan hintapiikin taittuminen ja kustannusten nousu.
Nyt mielialoihin heijastuvat kustannusten ja alamaissa olevien hintojen lisäksi luultavasti leikkaukset, joita on tehty maatalousbudjettiin, ja puheet uusista valtion menojen leikkauksista.
Tammikuussa tehdyn kyselyn mukaan joka toinen viljelijä arvelee oman maataloutensa kannattavuuden pysyvän vähintään ennallaan.
Toinen puoli pelkää kannattavuuden heikkenevän. Siihen joukkoon barometrissä luetaan ne 8 prosenttia, jotka kertovat lopettavansa tuotannon. Lopettajien osuus vastaajista on ennätyksellisen suuri.
Lopettamisaikeet ovat yleisimpiä nautatiloilla, pienillä tiloilla, pohjoisessa ja tietysti iäkkäimmillä viljelijöillä.
Keskimääräistä luottavaisempia tulevaisuuteen olivat erikoiskasvi- ja puutarhatilat.
Suurin muutos mielialojen nousuun on tapahtunut sikatiloilla. Ne ovat nyt hiukan keskimääräistä toiveikkaampia.
Toiveikkuus on muita yleisempää nuorilla, aivan eteläisimmässä Suomessa ja suurilla tiloilla.
Arviot maatalouden yleisestä kannattavuuskehityksestä noudattelevat oman maatalouden tulevaisuudenodotuksia. Myös yleiset odotukset ovat heikentyneet.
Todellista tulevaisuuden- ja maauskoa kuvaa sen sijaan se, että omalla tilalla uskotaan pärjättävän paremmin kuin yleisesti maataloudessa. Niin on ollut barometrissä aina.
Gallup Elintarviketieto kysyi viljelijöiden arvioita tammikuussa loppiaisen jälkeisellä viikolla. Vastaajia oli 555. Vastaukset on painotettu vastaamaan Manner-Suomen tilarakennetta.
Maaseudun Tulevaisuus on teettänyt barometrikyselyitä samoilla kysymyksillä useiden vuosien ajan.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
