Maaseudulle rakentaminen helpottuu vappuna – ei enää poikkeuslupaa tuotantorakennukselle
Toukokuun alussa voimaan astuva maankäyttö- ja rakennuslain muutos vähentää monin tavoin rakentamisen sääntelyä.
Suunnittelutarveratkaisua ei enää tarvita maatilaan kuuluvalle rakennukselle, jota tarvitaan maa- ja metsätaloudessa. Kuva: Johannes TervoVappupäivänä tulee voimaan maankäyttö- ja rakennuslain muutos, joka helpottaa huomattavasti kaavoitusta ja rakentamista maaseudulla.
Suunnittelutarveratkaisua eli poikkeuslupaa, ei enää tarvita maatilaan kuuluvalle rakennukselle, jota tarvitaan maa- ja metsätaloudessa. Tällainen rakennus voi olla esimerkiksi tuotanto- ja varastorakennus tai eläinsuoja. Vapaa-ajan asunnon voi muuttaa pysyvään asuinkäyttöön entistä joustavammin. Kunta voi osoittaa rakennusjärjestyksessään sellaiset kaavoittamattomat alueet, joilla muutoksen voi tehdä ilman, että tarvitaan poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua. Vain kunnan rakennuslupa tarvitaan.
Mahdollisuus ohjata rakentamista suoraan yleiskaavalla laajenee myös sellaisiin kyliin, joissa on rakentamispaineita. Sama koskee kyläalueiden ulkopuolista haja-asutusaluetta. Myös kylien ranta-alueiden nykyistä tiiviimpi rakentaminen helpottuu.
Vähittäiskaupan suuryksikön kokoraja nousee 2 000:sta 4 000 kerrosneliömetriin.
Maakuntakaavassa vähittäiskaupan suuryksikön enimmäismitoitus pitää jatkossa osoittaa vain keskusta-alueen ulkopuolella. Myös jatkossa vähittäiskaupan suuryksiköt tulee ensisijaisesti sijoittaa keskusta-alueelle. Jos palvelujen saavutettavuus voidaan taata, voi suuryksikön sijoittaa kuitenkin myös muualle. Jos suuryksikkö sijoitetaan keskustan ulkopuolelle, ei kaupan laatua enää tarvitse ottaa kaavoituksessa huomioon.
Asemakaavoituksesta tulee ketterämpää, kun asemakaavaa voi muuttaa vaiheittain. Aiemmin näin oli mahdollista toimia vain maakunta- ja yleiskaavojen kohdalla.
Jos yleiskaava on ilmeisen vanhentunut, voi asemakaavan myös perustellusta syystä laatia tai muuttaa vastoin yleiskaavaa. Elykeskusten rooli muuttuu konsultoivaksi. Ne eivät jatkossa enää ohjaa kuntien alueidenkäyttöä ja rakennustoimen järjestämistä. Samalla elykeskusten valvontatehtävää ja valitusoikeutta rajataan. Nämä koskevat jatkossa ainoastaan ratkaisuja, joilla on valtakunnallisia tai maakunnallisesti merkittäviä vaikutuksia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
