Valtio suojelisi soita vielä 100 000 hehtaaria
Ympäristöministeriön vetämä soidensuojelun täydennysohjelma havittelee 100 000 hehtaaria luontoarvoiltaan tärkeitä soita suojeluun.
Elykeskukset kartoittivat soita tänä vuonna yhdeksän maakunnan alueella yhteensä 34 000 hehtaaria.
Suurin osa suojelun piiriin haluttavista soista on yksityismailla. Asia koskee 5 000 maanomistajaa.
”Yhteistyö maanomistajien kanssa on ollut hyvää. Elykeskukset ovat tiedottaneet kartoituksista kirjeitse ja parikymmentä maanomistajaa on osallistunut maastokäynneille”, ministeri Ville Niinistö (vihr.) kertoi viime viikolla.
Elykeskukset saivat palautetta 170 maaomistajalta, joista useimmat pyysivät lisätietoja ohjelman valmistelusta.
Suojeluun valitaan soita, joiden luontoarvoilla on valtakunnallista merkitystä. Keskeisiä kriteerejä ovat soiden luontotyypit ja lajisto, luonnontilaisen suon ja suonreunojen määrä, soiden keskinäinen kytkeytyneisyys sekä ojitettujen soiden ennallistettavuus.
Niinistön mukaan suojeluun haetaan soita, jotka eivät ole metsätaloudellisesti merkittäviä.
Työryhmä tekee ehdotuksensa ohjelmaan valittavista soista sekä suojelun kustannuksista ja aikataulusta vuoden 2014 loppuun mennessä.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
