MT suojaa helsinkiläisen kukkakaupan kimput
Rauta-Kukan kukkakauppias Päivi Kauranen käärii kimput Maaseudun Tulevaisuuteen Helsingin päärautatieasemalla. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto”Perinteinen suuri sanomalehti on paras kääre kukille”, kertoo kukkakauppias Päivi Kauranen. Hänen omistamassaan Rauta-Kukassa Helsingin Rautatieasemalla kukat ovat saaneet suojakseen Maaseudun Tulevaisuuden sivuja runsaat kolme vuotta.
”Nyrkkisääntö on, että niin monta sivua kuin on pakkasta. Mutta sanomalehti on hyvä eriste myös helteellä.”
Kääreistä meinasi tulla pula, kun myymälässä paljon käytetty pääkaupunkiseudun sanomalehti pienensi kokonsa niin sanotuksi tabloidiksi.
Sitten Rauta-Kukkaan poikkesi asiakas, jonka kanssa asiasta syntyi keskustelu, Kauranen muistelee. Kävi ilmi, että kukkien ostaja työskentelee MT:n toimituksessa. Nyt kukkakauppaan haetaan kahden viikon välein nivasta vanhoja Maaseudun Tulevaisuuksia.
On MT:ssä muutakin hyvää kuin koko: sisältö. ”On hienoa katsoa kuvia puhtaista porsaista, metsistä ja peltoaukeista.” Puutarha-alan ammattilainen kiittelee myös tekstien asiapitoisuutta.
Myös moni Rauta-Kukan asiakas ilahtuu tunnistaessaan mummolasta tutun lehden.
Rauta-Kukka on auki vuoden jokaisena päivänä. Tavallisena päivänä kukkaostoksilla käy 80–200 asiakasta. Vilkkainta myynti on äitienpäivänä ja naistenpäivänä. Pitempiä sesonkeja ovat joulu ja pääsiäinen.
”Asiakkaat kyselevät kotimaisten kukkien perään, mutta niitä ei enää juuri ole tarjolla. Kokonaan toinen juttu on, mitä asiakas olisi valmis kotimaisesta kukasta maksamaan. Hinta-laatu-suhteen pitäisi olla kohdallaan.”
Hän kertoo asiakkaiden yllättyvän iloisesti, kun heille selviää tulppaanien pääsääntöisesti olevan suomalaisia. ”Moni luulee niiden olevan hollantilaisia.”
Kotimainen leikkokukkatuotanto on käytännössä ajettu alas. Kauranen on tyytyväinen, että kesä- ja ruukkukukkia tuotetaan edelleen Suomessa.
”Lähiruuasta puhutaan paljon, joten aika voisi olla otollinen myös lähikukille.”
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
