PTT lätkäisi myönteisimmän talousennusteen
Taloutta ennustavat tutkimuslaitokset ovat syksyllä olleet yhtä mieltä siitä, että kasvuun päästään ensi vuonna. PTT ennustaa jopa 2,3 prosentin kasvua. Kasvu kuitenkin kätkee ansan.Pellervon taloustutkimus PTT lätkäisi pöytään syksyn myönteisimmän talousennusteen. Suomen talous kasvaa ensi vuonna 2,3 prosenttia. Syynä on maailmantalouden kasvu ja siihen kelkkaan Suomi pääsee mukaan.
”Odotukset maailmalla ovat parantuneet. Eurokriisi on rauhoitunut, sillä kriisimaissa pohja on saavutettu”, PTT:n ekonomisti Janne Huovari perustelee.
Muilla syksyllä talousennusteen tehneillä kasvuprosentit ovat yhden ja 2,1:n välillä.
Mutta ei PTT:kään ennusteesta hilpeyttä tunne. Pikemminkin päinvastoin, sillä kasvu kätkee ansan.
”Haaste on suurimmillaan, jos ensi vuonna saadaan hieman happea. Silloin helposti nostetaan jalka pois kaasulta”, PTT:n tutkimusjohtaja Markus Lahtinen sanoo.
Hän tarkoittaa sitä, että kasvuun tuudittautuvat päättäjät jättävät helposti vaikeat päätökset tekemättä.
Talouden rakennetta pitää nimittäin edelleen uudistaa, eikä se tunnu onnistuvan hyvinä aikoina.
”Kesällä tarvittiin hirveän musta tunnelma, että saatiin muutokset aikaiseksi”, Lahtinen sanoo ja viittaa hallituksen rakenneuudistuksiin.
Rakenneuudistus oli PTT:n mielestä hyvä alku, mutta riittämätön. Sen verran tuloksia niistä tulee, että yhdessä talouskasvun kanssa julkisen talouden velka ei ylitä 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

