TOIMEENTULO
Vajaa kolmasosa nuorista
näki yrittäjyyden pääasiallisena
tapana toimeentulon
ansaitsemiseen. Nyt
yrittäjiä on 10,5 prosenttia
työllisistä.
Yrittäjyys jakoi nuoria:
siihen suhtauduttiin kielteisesti ja myönteisesti. Tutkimus-
johtaja Tuomas Kuhmosen
mukaan tämä kertoo, ettei
nuorilla ole kunnon kuvaa
yrittäjyydestä.
12 prosenttia nuorista näki unelmatulevaisuutensa olevan maa- metsä- tai kalatalousalalla. Nyt alalla työskentelee 3,5 prosenttia työllisistä.
Nuoria puhuttelevat asiantuntijatyöt ja työt, joissa saa käyttää luovuutta ja ratkoa
ongelmia. Teollisuus, kauppa ja kuljetus kiinnostivat harvoja nuoria.
Joka viides nuori ajatteli
toimeentulon rakentuvan
kahden työn varaan. Maaseudulla siihen on sekä pakko
että mahdollisuuksia.
Lähde: Nuorten tulevaisuus-
kuvat maaseudun kehittämistyön lähtökohtana. Tutu-
julkaisuja 2/2014.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
