Kemiönsaaressa nähtiin sinipyrstö ja tulipäähippiäinen
EuroBirdwatch järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1993.
Vuotuisen tapahtuman päätavoite on herättää kiinnostusta muuttolintuja ja niiden suojelua kohtaan. Kuva: LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINENKemiönsaaressa Varsinais-Suomessa on tänään nähty muun muassa sinipyrstö ja tulipäähippiäinen, kertoo lintujärjestö BirdLifen Suomen tiedottaja Jan Södersved. Molemmat ovat Suomessa harvinaisia pikkulintuja.
Sinipyrstö muuttaa kaakkoa kohti. Yksi yksilö nähtiin eilen Paraisilla Varsinais-Suomessa.
Päivän mittaan on havaittu myös muutamia taiganuunilintuja. Suomen itäpuolella pesivä taiganuunilintu on yleisimmän pikkulintumme pajulinnun eli uunilinnun sukulainen.
Tulipäähippiäisiä on kesän mittaan nähty meillä kymmenkunta. Laji ei normaalisti pesi Suomessa, mutta kuluneelta kesältä on BirdLifen tietoon tullut yksi sekapesintä. Södersvedin mukaan Helsingissä ilmeisesti tulipäähippiäiskoiras on pariutunut suomalaisen hippiäisnaaraan kanssa.
"Poikaset ovat risteymiä. Yllättävän monilla lähisukuisilla linnuilla risteytyminen on ihan mahdollista2, kertoo Södersved.
Lintubongauspäivän näyttävintä antia on ollut valkoposkihanhien syysmuutto. Hanhia on nähty sadantuhannen, jopa kahdensadantuhannen yksilön parvina.
"Niitä on ollut liikkeellä yhteensä monta sataa tuhatta. Näyttävimmät keskittymät ovat Kymenlaaksosta Pohjois-Karjalaan", kertoo Södersved.
Euroopan suurin lintutapahtuma EuroBirdwatch jatkuu vielä huomenna. Suomessa mukana on Södersvedin mukaan tuhansia lintuharrastajia. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1993.
Uutista täydennetty 30.9. klo 16:18
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
