"Miljoona suomalaista haluaa painetun lehden" — Jakelun loppuminen 2025 syrjäyttäisi ison osan suomalaisia
Alma Median Kivelä: Meillä on miljoona suomalaista, jotka haluavat painetun lehden.”Sanomalehtien jakelun loppuminen jo vuonna 2025 kuulostaa todella hurjalta”, Keskisuomalaisen konsernijohtaja ja Medialiiton hallituksen puheenjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi sanoo.
”Siinä syrjäytettäisiin suuri osa suomalaisista tiedon ääreltä.”
Kangaskorven mielestä nyt on laajan keskustelun paikka Postista ja siitä, miten jakelu jatkossa toimii.
”Jos Posti ei lehtiä jakele, sen tekee sitten joku muu. Painettuja lehtiä tarvitaan.”
Postin toimitusjohtajan Heikki Malisen mukaan lehtien jakelu voi loppua jo vuosina 2025–2030, jos pahimmat kauhukuvat toteutuvat.
”En usko näin dramaattiseen muutokseen näin nopealla aikataululla. Vuoteen 2050 mennessä muutos voi tapahtua mutta ei muutamassa vuodessa”, Kangaskorpi sanoo.
”Jos uhkakuva toteutuisi, sillä olisi dramaattinen vaikutus Keskisuomalainen-konsernin ja kaikkien muidenkin lehtien tulokseen.”
Keskustelua Postin asemasta pitäisi käydä Kangaskorven mukaan laajasti ja pohtia, mitä yhteiskunta haluaa. ”Voisiko Posti olla voittoa tuottavan yhtiön sijaan palvelulaitos, jotta suomalaisten tiedonsaanti turvataan.”
Kangaskorven mukaan Suomessa erittäin moni ihminen saa tietonsa painetuista sanomalehdistä, joten jakelun turvaaminen tavalla tai toisella on välttämätöntä.
”Eniten saamme palautetta nykyisin huonosti toimivasta jakelusta.”
Alma Median kuluttajapalveluiden liiketoimintajohtaja Kari Kivelä ei pidä mahdollisena, että lehtien jakelu voisi loppua vuonna 2025. ”Kyllähän suunta on aleneva, mutta mikään tilasto ei näytä siltä, että jakelu voisi loppua tuohon mennessä.”
”Meillä on niin suuret lukijaryhmät, jotka haluavat lukea painettua lehteä kotiin kannettuna ja maksaa siitä, että jakelu jatkuu varmasti pitkään.”
Kivelän arvion mukaan tällaisia henkilöitä voi olla miljoona Suomessa.
Mahdolliseen valtion tukeen sanomalehtien jakelua varten Kivelä ei halua ottaa kantaa tässä vaiheessa, koska asia ei ole hänestä ajankohtainen.
Maaseudun Tulevaisuutta julkaisevan Viestilehtien vt. toimitusjohtajan Petri Nummisen mukaan sanomalehtiä jaetaan varmasti vielä vuonna 2025.
”Onko se sitten Posti tai joku muu taho, nähdään sitten.”
Jakelukanavia on jo nyt useita, muun muassa perus-, varhais- ja mainosjakelu. Jakelua voidaan tehostaa. ”Varmaa on, että kuuden vuoden päästä joku jakaa sanomalehtiä.”
Postin tulisi tarkentaa sitä, miten jakelua vähennettäisiin. ”Sitäkin pitää miettiä, koskeeko se jakelupäiviä vai alueita vai kokonaisuutta.”
Numminen ei ota kantaa valtion mahdolliseen jakelutukeen mutta huomauttaa, että Posti tuottaa reilusti voittoa. ”Pitäisi ensin katsoa, olisiko Posti palvelulaitos vai voittoa tuottava liikeyhtiö.”
Hän muistuttaa myös, että Posti vaikuttaa omilla toimillaan jakelumääriin. ”Kun Posti nostaa jakelun hintaa, myös lehtien pitää nostaa hintaa ja halukkuus tilata lehti vähenee.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

