EU-komissio esittää suitsia varjopankeille
BRYSSEL (MT)
EU-komissio esittää uusia toimia niin sanottujen varjopankkien valvomiseksi.
Varjopankit ovat rahoitusalan yrityksiä, jotka toimivat kuten pankit, mutta eivät kuitenkaan kuulu pankkisääntelyn piiriin. Tärkeimpiä varjopankkeja ovat rahamarkkinarahastot, jotka tarjoavat erityisesti lyhytaikaista rahoitusta yrityksille, pankeille ja valtioille.
Kansainvälisten arvioiden mukaan varjopankkitoiminnan osuus on jopa kolmannes koko maailman rahoitusmarkkinoista.
Sisämarkkinakomissaari Michel Barnierin esityksen mukaan rahamarkkinarahastojen vakautta ja likviditeettiä parannetaan siten, että rahaston varoista vähintään 10 prosenttia pitää olla nostettavissa päivän sisällä ja 20 prosenttia viikon sisällä.
Uusien sääntöjen tavoitteena on myös lisätä varjopankkitoiminnan avoimuutta ja vähentää sijoituksiin liittyviä riskejä.
Komission esitys noudattelee mallia, jonka kaikkien G20-maiden johtajien on tarkoitus hyväksyä kokouksessaan Pietarissa.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
