Kelakyytien takkuiluista määrätty kymmenien tuhansien sakkoja välityskeskuksille – KKV varoitti ennakkoon Kelaa kilpailutuksesta
Alkukankeuksien jälkeen Kela-kyydit on saatu toimimaan. Autoja on riittävästi koko maassa. Sakoilta ei ole vältytty.Heinäkuun alussa voimaan tullut Kela-kyytien uudistus alkoi repivästi. Kyydit ruuhkautuivat, niitä jäi ajamatta ja välityskeskukset tukkeutuivat. Takseja korpesi, että kritiikki kohdistui niihin, vaikka vastuu on välityskeskuksien.
Paimentaakseen palveluista lipsuneita välityskeskuksia Kela on joutunut määräämään sakkoja. Palveluiden puuttumisesta ja kyytien epäonnistumisesta on annettu jo neljä 10 000 euron sakkoa. Kymmenen 2 000 euron sakkoa on annettu välituskeskusten puheluiden jonon venymisestä liian usein yli 80 sekuntiin.
Peruuntuneiden kyytien määrä on kuitenkin alkuhässäkän jälkeen vähentynyt, Kelan pääsuunnittelija Anne Giss kertoo.
"Takseja on riittävästi koko maassa. Kaiken kaikkiaan palvelu on saatu pelaamaan aika hyvin", Giss sanoo.
Ongelmia on enää vain Uudellamaalla. Siellä Kela purki Helsingin-Uudenmaan Taksit-yhtiön sopimuksen lokakuussa ajamatta jääneiden kyytien vuoksi. Kilpailutus uusitaan, mutta sama yritys jatkaa, kunnes uusi aloittaa arviolta huhtikuussa.
Kela kilpailutti kyytipalvelut alkuvuonna ja maakunnissa kilpailut voittaneet välittäjäkeskukset aloittivat heinäkuussa. Jokainen maakunta kilpailutettiin erikseen, ja sopimukset kestävät kolme vuotta. Kilpailutus ei liity heinäkuun alussa voimaan tulleeseen taksiuudistukseen. Se vain ajoitettiin samaan aikaan.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV varoitti Kelaa kilpailutuksesta, joka jättäisi maakuntaan vain yhden tilausvälityskeskuksen.
”Kilpailun voittanut yritys voi kolmen vuoden aikana sementoida asemansa maakunnassa. Mistä kolmen vuoden päästä löytyy uusia yrityksiä osallistumaan seuraavaan kilpailuttamiseen?” KKV:n pääjohtaja Kirsi Leivo kysyy.
Kela ei kuunnellut varoitusta.
Kelan Giss ei itsekään ollut erityisen innostunut kilpailutuksesta. Hänen mielestään olisi voinut odottaa, mihin taksimarkkinat asettuvat.
”Ehkä takseilla voisi olla yhteiskuntataksa, jolla ajettaisiin kaikki kyydit”, Giss miettii.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

