Puhdasta rasvaa kananmunasta
Kananmunan keltuaisesta voidaan tuoreen väitöstutkimuksen mukaan erottaa rasvajakeita teollisuuden käyttöön aiempaa puhtaammalla tekniikalla.
Hyvälaatuisen rasvan käyttökohteet vaihtelevat elintarvikkeista kosmetiikkaan. Myös lääke- ja rehuteollisuus ovat kiinnostuneita kananmunan, mutta myös kauran rasvojen käytön lisäämisestä tuotteissaan.
FM Heikki Aro on kehittänyt ylikriittiseen hiilidioksidiuuttoon ja saostukseen perustuvat menetelmät rasvakomponenttien erottamiseen kananmunasta ja kaurasta.
Väitöskirjan tekijän yhteistyökumppaneita ovat olleet MTT, Turun yliopisto ja ranskalainen tutkimuslaitos Inra.
Menetelmän avulla tuotetut rasvajakeet eivät sisällä epäpuhtauksia. Niillä arvioidaankin olevan runsaasti käyttökohteita useilla teollisuudenaloilla.
Kananmuna sisältää kaikki ne rakennusaineet, joilla turvataan uuden jälkeläisen kasvu ja kehittyminen. Tästä syystä kananmuna on lähes loputon uusien potentiaalisten bioaktiivisten yhdisteiden aarreaitta.
Myös kauran rasvasta merkittävä osa voidaan hyödyntää kananmunan tapaan.
Aron väitöskirja tarkastetaan perjantaina 1. kesäkuuta Turun yliopistossa. Väittelijä työskentelee Tekesin teknologia-asiantuntijana Varsinais-Suomen elykeskuksessa.
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
