Suomessa 810 uutta koronatartuntaa ja yhdeksän kuolemaa
Tartuntamäärä on kasvanut selvästi kahden viime viikon aikana verrattuna edeltäneisiin kahteen viikkoon.
Koronaan liittyvistä syistä on kuollut Suomessa kaikkiaan 1 209 ihmistä. Kuva: LEHTIKUVA / Vesa MoilanenSuomessa on todettu vuorokaudessa yhdeksän uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Asiasta ilmoitti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Koronaan liittyvistä syistä on kuollut Suomessa nyt kaikkiaan 1 209 ihmistä koko pandemian aikana.
Uusia koronaviruksen tartuntoja raportoitiin THL:n mukaan vuorokaudessa 810. Tartuntamäärä on kasvanut selvästi kahden viime viikon aikana verrattuna edeltäneisiin kahteen viikkoon. Viimeisten 14 päivän aikana Suomessa on todettu liki 9 200 koronatartuntaa, mikä on lähes 1 800 enemmän kuin edeltäneellä kahden viikon jaksolla.
THL tiedottaa tänään myös rokotuskattavuuden edistymisestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

