Maatilat tarvitsisivat muutostuen paremmin kannattaville aloille
Maaseudun Tulevaisuus -lehdestä voi usein lukea kirjoituksia, joissa kerrotaan, että sianlihan, naudanlihan, viljan, kananmunien ja maidon tuotanto on taloudellisesti kannattamatonta. Tilanteen korjaamiseksi on ehdotettu muun muassa kaupan ostomonopolin murtamista ja kuluttajien ostokäyttäytymisen muuttamista kotimaista tuotantoa suosivaksi.
Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että kaupalla ja kuluttajilla ei ole mitään aikomusta maksaa nykyistä enemmän kotimaisesta ruuasta. Vastaavasti poliittisella taholla suomalaisen tuotannon suosiminen on vaikeaa, sillä EU on hallinnon näkökulmasta ainut kotimaa.
Maataloustuottajien vaatimukseen saada parempi hinta tuotteistaan viitataan kintaalla, eikä tilanteeseen ole näkyvissä mitään parannusta.
On tullut aika kysyä, mitä maataloustuottajien itsensä pitäisi tehdä taloudellisesti ja myös henkisesti kohtuuttoman tilanteen ratkaisemiseksi?
Ensimmäinen asia on myöntää ja hyväksyä itselleen, että maataloustuotannon kannattavuus Suomessa ei nykyisestä parane – päinvastoin maataloustuet pienenevät ja tuotteiden hinnat laskevat.
Toiseksi on tärkeä todeta, että itse on tehnyt parhaansa, mutta se ei näissä yhteiskunnallisissa oloissa kaikkien tai sitten omalla kohdalla yksinkertaisesti riitä.
Kolmanneksi niiden tuottajien, joiden tilan toiminta on tällä hetkellä kannattamatonta tai lähes kannattamatonta on syytä vaihtaa tuote tai tuotteet. Tämä kuulostaa kovalta vaatimukselta, mutta se on monien tilojen kohdalla välttämätöntä. Muutosvaatimukseen täytyy vain sopeutua.
Mitä korvaavat tuotteet sitten voisivat olla? Tähän kysymykseen ei varmasti löydy yksimielistä vastausta.
Joka tapauksessa uuden tuotteen tai tuotteiden valinta riippuu sekä yksittäisestä tilasta että siitä, kuinka moni muu tila Suomessa ja EU:ssa tuottaa samaa tuotetta. Vaihtoehtoja on monia. Mielekkäiden ja taloudellisesti kannattavien tuotteiden löytäminen voi olla joissakin tapauksissa vaikeaa, mutta ei mahdotonta.
Onpa tilan uusi tuote sitten mikä tahansa, niin ilman valtiovallan riittävää taloudellista tukea tilakohtainen tuotannon muutos ei voi toteutua. Suomessa on jo monilla toimialoilla käytössä muutostukijärjestelmä.
Tämän tuen ulottaminen koskemaan laajamittaisesti ja pitkäaikaisesti myös maataloustuottajia on nyt tarpeen.
Vaikka muutostuki voi kuulostaa joidenkin korvissa ärsyttävältä, uudelta maataloustuotannon tukimuodolta, niin siitä huolimatta se on todennäköisin ratkaisu kannattavan maataloustuotannon paluuseen Suomeen ja kotimaisen tuotannon jatkumiseen kaikilla maataloustuotannon aloilla.
Juha Meriläinen
Tornio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
