Pihamaan sankari kantaa harvinaisia geenejä ja ikivanhoja tarinoita
Raparperien elävään geenipankkiin on saatu 23 uutta raparperikantaa.
Luken Piikkiön toimipaikassa sijaitsee kansallinen raparperien geenivarakokoelma.Suomen kevään ensimmäinen ”hedelmä”. Kasvi, josta mummo teki keväällä makeita herkkuja. Uskollinen ystävä, joka kukoistaa puutarhan peränurkassa melkein ilman hoitoa.
Näin tutkija Merja Hartikainen kuvailee raparperia, josta Luonnonvarakeskus on tuottanut uutta geenitietoa, oppimateriaalia ja elokuvan. Raparperia on viljelty Suomessa lääkekasvina jo 1600-luvulla, mutta ruokakasvina sitä alettiin käyttää vasta 1800-luvulla.
Kun Luke pyysi suomalaisia ilmoittamaan vanhoja raparperilajikkeita tutkimukseen, vastauksia kertyi yli 700. Kansalaisten aktiivisuus olikin Merja Hartikaisen mielestä parasta työssä.
”Kirjeistä näkee, että raparperi on ollut rakastettu kasvi.”
Hartikainen ei hämmenny, kun häneltä kysytään, miksi hän tutkii raparperia. Vaikka se ei tällä hetkellä kuulu taloudellisesti tärkeimpiin kasveihimme, se on vanha viljelykasvi, josta löytyy arvokasta geneettistä monimuotoisuutta.
Raparperin elävää geenipankkia eli tieteellistä lajiketarhaa hoidetaan Luken Piikkiön toimipisteessä.
”Arvioimme kasvit ja havaitsimme, että kokoelmassa oli virheitä. Suuri osa 34 kasvista oli Victoria-lajiketta. On turhaa säilyttää samoja kasveja”, Hartikainen sanoo.
Kokoelmaan saatiin Lukelle lähetettyjen lajikkeiden myötä 23 uutta, kansalaisten ilmoittamaa kasvikantaa.
”Osa löydetyistä raparperikannoista on todellisia monimuotoisuuden helmiä.”
Uudet geneettiset tutkimusmenetelmät ovat täsmentäneet lajin monimuotoisuuden määritystä. Dna-merkit kertovat enemmän lajikkeiden ja kasvikantojen historiasta kuin pelkkä ulkonäkö.
Kun kasvikannalla on monimuotoinen perimä, sillä on enemmän mahdollisuuksia menestyä muuttuvissa elinolosuhteissa. Raparperin geenitkin saattavat olla tulevaisuudessa hyvin tärkeitä.
Tärkeä osa tutkimusta olikin levittää tietoa lajin sisäisestä monimuotoisuudesta. Yhteistyössä koulujen kanssa laadittiin opetusaineistoa ja elokuva Raparperin kadonneita geenejä etsimässä.
”Olemme kouluttaneet opettajia. Lajin sisäinen monimuotoisuus on kiinnostavaa ja sopii uuteen opetusohjelmaan. Kun monimuotoisuuden huomaa tutussa kasvissa, sen oppii havaitsemaan muillakin lajeilla. Samalla opitaan vanhojen kasvien arvostusta”, Hartikainen kuvailee.
Koululaiset olivat mukana myös raparperien etsinnöissä. Aktiivisimmin osallistuivat Yläneen yhtenäiskoulu ja Maskun Tammenahjon koulu.
Tutkijat kuulivat raparpereista paljon tarinoita, joista osa päätyi elokuvaan.
”Tutkimuksen kannalta on tärkeää tietää kasvin tarkka siirtohistoria. Evakot toivat mukanaan paljon raparpereja, ja sehän kertoo kasvin tärkeydestä. Moni isoäiti on huolehtinut, että tämä on tärkeä kasvi, sitä ei saa hävittää”, Hartikainen sanoo.
Kokoelmaan saatiin kasvit Anni Swanin ja Fredrika Runebergin puutarhoista. Säilytystyössä ei kuitenkaan etsitä pelkkiä harvinaisuuksia.
”Jokainen raparperi on upea, löytyi se mistä tahansa. Yleisin Victoria-lajike on hyvänmakuinen ja kasvaa hyvin. Se on siis edelleen hieno lajike puutarhassa”, Hartikainen muistuttaa.
Uusi kasvitutkimus on jo työn alla. Tänä kesänä Luken tutkijat etsivät maukkaita humalakantoja.
Tutkimus tehdään yhteistyössä panimoiden kanssa, ja kymmenen parasta humalaa valitaan oluen tekoon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
