Kyläkoulu vetääasukkaita
Lehtikatsaus
Pohjolan Sanomat pitää kyläkoulua tärkeänä houkuttimena kuntaan muuttajille.
”Se, että kylässä on oma koulu, tarjoaa mahdollisuuden muutoinkin kehittää kylää. Ilman omaa koulua, kylä menettää vetovoimansa eikä uusia muuttajia tule.”
”Maaseudun vetovoiman puolustajat sanovat maalle muuttajien tuovan monessa tapauksessa kunnalle suoranaista taloudellista hyötyä.
Elinvoimainen maaseutu on kaikin tavoin hyödyllinen, autioitunut hyödytön.
Uudet asukkaat tuovat kunnalle verotuloja, jotka jäisivät saamatta, jos kyseiset maallemuuttajat eivät muuttaisi ollenkaan kuntaan.”
Kainuun Sanomat herättelee ajatusta blokkivaaleista.
”Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tuoreen tutkimuksen mukaan liki kolme neljäsosaa hyväksyy periaatteen, että puolueiden pitäisi ennen vaaleja ilmoittaa tavoittelemansa hallituspohja, jotta äänestäjällä olisi mahdollisuus vaikuttaa tulevan hallituksen koostumukseen. Vain yksi seitsemästä torjuu ajatuksen ’blokkivaaleista’.
Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa hallitusvaihtoehdot ovat selvillä äänestäjille jo vaaliuurnilla. Meillä vaalien jälkeen syntyvä hallitus voi joskus olla yllätys jopa puolueille itselleen.”
”Vaikka blokkipolitiikka ei kovin hyvin istu suomalaiseen puoluejärjestelmään, se voisi palauttaa kadotetun luottamuksen. Blokkien ohjelmat olisi neuvoteltu valmiiksi ja ne olisivat vaaleissa arvioitavana.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
