Elinkeinoministeri Lintilä liputti suomalaista omistajuutta: "En halua Suomesta tytäryhtiötaloutta" – Lintilä itse sijoittaa hevosiin
"Meillä on pulaa omistajista", otti valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri kantaa kotimaisen omistuksen puolesta.
"Valtionomistajuus on toisille itseisarvo ja toisille lähtökohtaisesti paha. Itse näen, että valtiota tarvitaan omistajana eri rooleissa", arvioi omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä sijoitusmessuilla. Kuva: Kimmo Lundén"Tärkeintä on ennustettavuus. Se, että sijoittaja pystyy luottamaan siihen, mitä (hallitukselta) tulee – verotuksellisesti ja mihin sektoreihin panostetaan."
Näin elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) avasi torstaina alkaneet kaksipäiväiset Sijoitus- Invest -messut Helsingin Messukeskuksessa. Lintilän puheen punaisena lankana oli kotimainen omistajuus.
"Meillä ei ole pulaa rahasta. Suomessa on pulaa omistajista. Yritysten kasvu edellyttää riittävää sijoittajien määrää. Tarvitsemme omistajuusohjelman", hän korosti.
" Kilpailukykyiset yritykset on pystyttävä pitämään suomalaisissa käsissä. En halua Suomesta tytäryhtiötaloutta. Suomessa ei ole ylitarjontaa suurista omistajista", Lintilä painotti kotimaista omistajuutta – josta palanen on jälleen siirtymässä ulkomaisiin käsiin.
Ennen pörssin avautumista sijoittajia kohauttanut uutinen aamulla oli ollut norjalaisen pörssiyhtiön Orklan tarjous ostaa Kotipizza pörssistä. Kotipizzan hallitus on päättänyt suositella osakkeenomistajille vapaaehtoisen ostotarjouksen hyväksymistä. Tarjous, 23 euroa osakkeelta, ylittää osakkeen keskiviikon päätöskurssin 38,6 prosentilla.
Kaupan toteutuessa Kotipizza ei ole ainoita Helsingin pörssistä ulos ostettuja yrityksiä. Helsingin Pörssin toimitusjohtaja Henrik Husman muistutti, että vuoden 2000 jälkeen noin 100 yhtiötä on poistunut listalta, jolla nyt on 130 Hex-päälistan yhtiötä ja 30 First North -listan yhtiötä.
Tänä vuonna uusina yhtiöinä Helsingin pörssiin on listautunut 11 yhtiötä.
Kotimainen omistaja on usein pitkäjänteisempi ja investoi Lintilän mukaan todennäköisimmin Suomeen. Kotimaisen omistajuuden edistäminen mahdollistaa sen, että meillä on kasvavaa ja tuottavaa yritystoimintaa. Tämä on puolestaan synnyttää uutta työtä.
"Jos emme onnistu näissä tavoitteissa, suomalaisia yrityksiä omistavat pääosin ulkomaalaiset omistajat. He voivat tulla joko idästä tai lännestä."
Lintilä oli huolestunut vallitsevasta tilanteessa, jossa Suomessa investoidaan muita maita enemmän seiniin ja vähemmän siihen, mitä niiden sisällä tapahtuu.
"Taloutemme uudistamiseksi kaivataan lisää investointeja tutkimukseen ja tuotekehitykseen, uuteen teknologiaan sekä uusiin koneisiin ja laitteisiin. Jäämme keskeisistä kilpailijamaista jälkeen, jos kansakuntamme varallisuus ja investoinnit ovat kiinni ainoastaan rakennuksissa."
Omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä Lintilä näki valtion yhtenä roolina toimia ankkuriomistajana. Työeläkeyhtiöt eivät tähän rooliin ole hänen mukaansa pääsääntöisesti olleet halukkaita
"Minusta on tärkeää, että kotitalouksille annetaan mahdollisuus olla osakeannissa mukana, kun valtio listaa omistuksiaan pörssiin. Näin tehtiin Altian osalta. Tämäkin mahdollistaa kotitalouksien vahvemman omistajuuden."
"Kossuosake veti."
Omistusohjauksesta vastaavana ministerinä Lintilälle kuuluu vielä vaalikauden loppuun 67 valtio-omisteista yhtiötä, joissa työskentelee 216 000 henkilöä.
Valtiolla on "strategisesti tärkeitä" sektoreita ja yhtiöitä, joissa se aikoo pysyäkin enemmistöomistajana. Yritykset, joissa valtiolla on lähinnä sijoittajaintressi voi Lintilän mukaan tehdä jotain omistusjärjestelyjä:
"Kyllä näitä katsotaan koko ajan."
Nykyinen hallitus on tukenut omistajuutta monin tavoin omistajuutta. Mielestäni niitä on jatkettava ja tarvitsemme ensi vaalikaudella laaja-alaista ohjelmaa omistajuuden edistämiseksi.
"Olemme muun muassa keventäneet perintöverotusta ja tukeneet yritysten omistajanvaihdoksia. Osakesäästötilin luominen on yksi toimenpiteistä, joilla edistämme kotimaista omistajuutta. Valmistelussa oleva hallituksen esitys antaa selkeän viestin. Haluamme helpottaa kotitalouksien sijoittamista pörssiosakkeisiin."
Uudistuksen taustalla on monessa hallitusohjelmassa ollut kirjaus pienten osinkojen verovapaudesta. Kun tätä ovat eri hallitukset selvittäneet ja todenneet uudistuksen vaikeuden, hallitus toteuttaa osakesäästötilin.
Osakesäästötilillä verot sijoitusten tuotoista maksetaan vasta, kun varoja nostetaan ulos tililtä. Laki aiotaan saada hyväksytyksi maaliskuuhun mennessä. Voimaan se tulisi vasta 2020.
Mihin ministeri itse sijoittaa?
"Rahathan minulla on mennyt hevosiin. Raviurheilu on herrasmiehen tapa köyhtyä", Lintilä nauratti sijoitusmessujen yleisöä.
Osakkeissa hän kertoo valitsevansa sijoituksen arvoa turvaavia, osinkoa maksavia yhtiöitä.
Pörssikello soi. Elinkeinoministeri Lintilä pääsi avaamaan torstaina Helsingin pörssin kaupankäynnin kelloa soittamalla Helsingin Messukeskuksessa.
Lue lisää: Norjalainen Orkla aikoo ostaa kaikki Kotipizzan osakkeet
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
