Alkutuottajat saaneet verottajalta aiheettomia alv-kehotuksia
Verohallinto selvittää parhaillaan, kuinka suuri osa viime viikolla lähetetyistä 16 400 kirjeestä on aiheeton.
Metsätalouden harjoittajan piti tänä vuonna jättää arvonlisäveroilmoitus vain, jos hänellä on ollut viime vuonna arvonlisäverollista toimintaa. Nyt osa ilmoitusvapautusta hyödyntäneistä metsänomistajista on saanut Verohallinnolta Kuva: Kari SalonenVerottaja on lähettänyt yli 16 400 alkutuottajalle kirjeen palauttamatta jääneestä arvonlisäveroilmoituksesta.
MT:n toimitukseen on tullut viime päivinä useita yhteydenottoja lukijoilta, jotka ovat ihmetelleet mielestään perusteetonta kehotusta ja verottajan tekemää arviota veron määrästä.
Osa kirjeistä on aiheettomia, myöntää Liisa Punkkinen Verohallinnosta.
"Olemme viime päivinä selvitelleet, keitä ovat ne alkutuottajat, joille kirje on lähetetty. Tähän mennessä on selvinnyt, että noin 1 200 asiakkaan kohdalla on ollut verokausi-, toimiala- tai toiminnan luonnevirheitä, jotka ovat johtaneet kirjeen tulostumiseen", Punkkinen kertoo.
Nämä virheet Verohallinto oikaisee, eikä se edellytä verovelvolliselta itseltään toimenpiteitä.
Maanantaina Verohallinnon tietoon tuli myös toinen virhe, joka on voinut aiheuttaa aiheettomia kehotuksia arvonlisäveroilmoituksen jättämiseen.
"Digitointipalvelun tarjoajan mukaan heidän digitointimenettelyssään asiakastunnusten lukuvirhe. Jätettyjä ilmoituksia on mennyt väärille asiakastunnuksille. Näiden virheiden määrästä meillä ei tässä vaiheessa vielä ole tietoa."
Digitointi tarkoittaa paperilomakkeella jätetyn ilmoituksen optista lukua. Siinä lomakkeen tiedot skannataan ja muutetaan sähköiseen muotoon.
"Olemme saaneet jonkin verran yhteydenottoja, joissa asiakas on kertonut jättäneensä ilmoituksen mutta saaneensa silti kehotuskirjeen."
Verohallinto ostaa digitointipalvelun ulkopuoliselta yritykseltä. Yrityksen arvion mukaan virhe saattaa koskea suurta määrää ilmoituksen jättäneistä, sillä se on saatu korjattua vasta 28. helmikuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
