passipaikalla Peukaloa seuraten
Eduskuntaäänestyksessä nähtiin harvinainen tasatulos. Niitä sattuu ehkä kerran vuosikymmenessä.
Kohuttu tasatulos syntyi aikoinaan kesällä 1981 soralakia säädettäessä. Eduskunta ei ensi yrityksellä osannut päättää, otetaanko turve maa-aineslain piiriin vai ei. Lippuäänestys ratkaisi 96–94, että hitaasti uusiutuva turve jäi ulkopuolelle.
Asia olisi ratkennut jo ensimmäisellä kierroksella, mutta Paavo Väyrynen painoi aamuöisessä äänestyksessä väärää nappia. Väyrynen selitti vain seuranneensa keskustaryhmän piiskurin Matti Maijalan peukaloa. Koko muu keskustaryhmä tulkitsi Maijalan peukaloa toisin. Väyrynen väitti olleensa oikeassa ja koko muun ryhmän väärässä.
Kun Väyrynen on kehissä, sattuu ja tapahtuu aina kaikenlaista.
Puhemies Johannes Virolaisella (kesk.) oli tapana unohtaa mikrofoninsa auki ja höpöttää koko ajan kommentteja salin tapahtumista. Tasatulos kirvoitti Johannekselta hämillisen hörönaurun.
Edessä oli kymmenien äänestysten rumba ja lippuäänestys vie aina aikansa. Lopulta kello 05.27 läpiväsyneet edustajat pääsivät juhannuksen viettoon.
Soralaista alkoi riitoja nostattavien ympäristölakien loputon sarja. Pertti Salolainen (kok.) ennusti, että tulossa on ”lukuisia vielä parempia lakeja”. Oikeassa oli.
Salolainen vaati 1981 soidensuojeluohjelman ulottamista yksityisten maille. Nyt 33 vuotta myöhemmin hän kinaa samasta asiasta ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) kanssa.
Soralaki ja nykyinen sote-uudistus muistuttavat toisiaan. Molempien pykäliä perustuslakivaliokunta veivaa edestakaisin.
Perustuslakivaliokunta pyrkii yksimielisiin päätöksiin. Soralaista valiokunta riiteli lujasti loppuun asti. Perinteistä tulkintaa venytettiin niukalla vasemmistoenemmistöllä niin, että yhteiskunnan suojelemat maa-ainesalueet eivät nauti perustuslain suojaa.
Ratkaisijan paikalle loikkasi satakuntalainen Matti Pelttari (kok.), joka sai palkinnoksi Rovaniemen kaupunginjohtajan viran.
Sote-uudistuksessa Johannes Koskisen (sd.) johtama perustuslakivaliokunta joutuu visaisen paikan eteen. Arvostetuimmat asiantuntijat ovat tomeria kunnallisen itsehallinnon kannattajia.
Kokoomuksen ja RKP:n voima ei kuitenkaan riitä uudistusta kaatamaan, vaikka se vietäisiin vaikeimman kautta. Hallituksen alkuperäisen mallin perussuomalaiset ja keskusta olisivat yhdessä pystyneet kaatamaan.
Viikolla eduskunnassa vietettiin Afganistanin ISAF-operaation hautajaisia. Muistosanojen sävy vaihteli.
Jussi Niinistö (ps.) totesi, ettei operaatio jätä jälkeensä poliittisesti vakaata maata, vaikka avustusrahoja on kannettu sinne valtavasti. Tuula Peltonen (sd.) parahti, että Afganistania ei saa jättää yksin. Emme jätäkään.
Timo Heinonen (kok.) kiitteli, että muun muassa puhdas juomavesi on Afganistanissa lisääntynyt talebanien ajoista. Pekka Haavisto (vihr.) muistutti, että myös huumeviljelykset ovat lisääntyneet puolella.
Mikko Savola (kesk.) kehui suomalaisten reserviläisten toimintaa. Annika Lapintie (vas.) kertoi väestön eliniän kohentuneen 12 vuodessa. Nouseehan väestön keski-ikä, jos kansalaiset eivät koko ajan tapa toisiaan.
Mutta Jörn Donner (r.) ihmetteli, miksi hallitus ei sanallakaan mainitse niistä vaaroista, joihin suomalaisten käyttämät paikalliset tulkit ja avustajat joutuvat sotilaidemme poistuttua maasta.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
