VIERASKOLUMNI Metsänhävittäjän palkka
Olette ehkä kuulleet asumattomalla Perun ylängöillä Nazcassa olevista jättimäisistä, satojen metrien mittaisista kuvista, jotka on piirretty kiviseen maahan kääntämällä kivien vaalea puoli ylöspäin. Jotkut ufo-uskovaiset ovat pitäneet niitä Taivaan pojille tehtyinä merkkeinä ja opasteina.
Totuuskin on vähitellen selvinnyt. Yhdellä maapallon kuivimmista alueista vallitsi pari tuhatta vuotta sitten vireä maanviljelyskulttuuri. Vuorten rinteiltä johdettiin vettä viljelmille. Ylätasankoa peitti Prosopis-puiden metsä. Sateet olivat yhtä niukkoja kuin nykyäänkin, mutta puiden juuret yltivät pohjaveteen 60 metrin syvyyteen ja puiden lehvästö pidätti öisistä sumuista vettä, joka pisaroi puitten alle ja kasteli maan. Niin kauan kuin maissiviljelmät olivat tilkkuina metsän sisällä, kaikki sujui hyvin. Mutta väestö kasvoi, tarvittiin lisää peltoa ja niin metsä hakattiin pois.
Se oli loppu. Noin vuoden 500 tienoilla tuli kuivuus ja nälkä. Äkillinen tuhotulva, jota eivät enää metsät hillinneet, turmeli kastelujärjestelmänkin.
Ihmisten oli muutettava muualle. Minne nazcat menivät ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa, ei tiedetä. Suurten kuvien teko kuivuvalle tasangolle oli varmaan epätoivoinen yritys lepyttää pilvissä asuvia sateen jumalia. Vika ei kuitenkaan ollut pilvissä, vaan metsän kohtelussa.
Muuan toinenkin kulttuuri tunnetaan suurista monumenteistaan. Pääsiäissaarten ihmiskasvoiset moai-patsaat ovat niin suuria, että niidenkin valmistukseen ja kuljetukseen on joidenkin mielestä tarvittu maan asukkaita kehittyneempiä olentoja. Puuttoman saaren alkukantainen ja niukka asujaimisto ei millään olisi pystynyt veistämään patsaita ja kuljettamaan niitä kilometrien päähän tähyilemään merelle.
Mutta silloin kun patsaat tehtiin ja saaren väestö eli kulta-aikaansa, saarella oli metsiä. Siellä kasvoi muun muassa palmuja ja hernekasveihin kuuluvia Sophora toromiro -puita. Palmut ovat kuolleet sukupuuttoon, mutta Sophora löytyi yllättäen hengissä Göteborgin kasvitieteellisestä puutarhasta, jonne tutkimusmatkailija Carl Skottsberg oli tuonut siemeniä tutkimusmatkaltaan Pääsiäissaarelle vuosina1916–1917. Toisten tietojen mukaan siementen tuojana olisi ollut Thor Heyerdahl, jonka tutkiessa saarta neljä vuosikymmentä myöhemmin jäljellä olisi ollut yksi toromiro.
Pääsiäissaarella toistui Nazcan tarina. Metsät hävitettiin, sateet loppuivat, tuli nälkä ja keskinäiset riidat ja sodat. Kun enää ei ollut puita, joista olisi rakentanut lauttoja tai veneitä, saarelaiset eivät päässeet muualle.
Kulttuuri, joka oli luonut patsaat ja omalaatuisen kirjoitusjärjestelmän, katosi. Vähiin supistunut saarelaisten joukko eli aikaisempaan verrattuna kituliasta elämää. Veneitten puutteessa meren kalatkin olivat saarelaisten ulottumattomissa.
Näiden kahden tarinan opetusta ei tarvinne selittää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
