Kuuluisa rautalanka-festari syntyy talkootyönä
Suomalainen ihminen ei ole Keijo Ikävalkon mielestä synkkä, vaikka haluaakin välillä ”räytyä” musiikin parissa. ”Sitten lähdetään iloisin mielin kotiin.” Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoNASTOLA (MT)
Taidekeskus Taarastin ympäristö on kuin suvisesta postikortista. Katettu katsomo viettää rantaa kohti korkeiden koivujen katveessa. Viikko juhannuksen jälkeen maisemassa soi puolen vuorokauden ajan kitaran pitkä kaiku, nyt 17:ttä kertaa.
”Tämä on maailman hienoimpia paikkoja esittää elävää musiikkia”, Kari ”Kapu” Ruuska kehuu. Hän on Nastolan taideyhdistyksen festaritoimikunnan promoottori, jonka aloitteesta tapahtuma sai alkunsa.
Rautalanka on sitä musiikkia, jota jotkut vanhemman polven ihmiset nimittivät aikoinaan rämpytykseksi. 1960-luvun alku oli kulta-aikaa, jolloin Suomessa levytettiin ensimmäisiä ikivihreitä.
”Emma on yhä yksi maailman tunnetuimpia rautalankabiisejä. Japanilaiset kuuntelevat Emmaa ihan hulluina ja soittavat sitä itsekin”, Ruuska kertoo. The Sounds -yhtye teki vanhasta kansansävelmästä yllätyshitin vuonna 1963.
Ruuska on pitkän linjan musiikin harrastaja. Radio ja rautalanka olivat jo lapsuudessa kova yhdistelmä. Nuorena miehenä hän pyöritti seurantaloilla teinidiskoja, joita varten musiikki piti äänittää radiosta ja kaikki laitteet rakentaa itse.
Ei siis sattumaa, että ajatus rautalankafestareista alkoi aikuisena poltella. Ruuska kääntyi taideyhdistyksen silloisen puheenjohtajan Erkki Mielon ja emäntä Riitta Laakkosen puoleen ja sai pian vastakaikua.
”Paikan piti olla hyvä, se oli yksi tae onnistumiselle.”
Taideyhdistys otti sittemmin festarien järjestelyn vastuulleen. Puheenjohtaja Hannu Lahti kiittelee tiimiä, joka on luonut vahvan verkoston rautalankamusiikin maailmaan.
Yhtyeiden valinnat ja esiintymissopimukset ovat kahden miehen harteilla, vaikka tiimissä kaikki päätetäänkin.
Ruuskan kumppanina toimii Keijo Ikävalko, jolla on kokemusta myös soittajana. Hän pääsi 15-vuotiaana basistiksi Lunaters-yhtyeeseen, joka teki comebackin Nastolan ensimmäisillä festareilla.
Ikävalko tienasi ensimmäisen kitaransa kymmenvuotiaana jakamalla pyhäaamuisin postia. Toisen eli sähkökitaran hän rakensi itse. Soittamista ei opettanut kukaan.
”Poljin pyörällä kyläbaariin, pistin levyn automaattiin, kuuntelin, menin kotiin ja taas takaisin baariin. Niin se biisi rupesi soimaan.”
Tuo biisi oli ruotsalaisen The Spotnicsin kappale Johnny Guitar.
”Kerro Keijo vielä se vahvistimen tarina”, Ruuska yllyttää.
”Joo, vahvistin tehtiin niin, että höyryradiosta otettiin kuoret pois ja sen ympärille rakennettiin puusta kaunis laatikko. Kun eteen pantiin kangas, se oli ihan kaupasta ostetun näköinen.”
”Parhaimmillaan kolmen kitaran äänet tulivat saman radion läpi.”
Tiimi tekee talkootyötä, johon festariviikonloppuna tarvitaan kaikkiaan noin 70 vapaaehtoista.
Ruuska tienaa leipänsä aluepäällikkönä nanopohjaisia voiteluaineita myyvässä yrityksessä. Lahti suunnittelee koneita omassa yrityksessään ja Ikävalko kouluttautui armeijauran jälkeen ortodoksisen kirkon diakoniksi.
Ainoa palkollinen on taidekeskuksen pitopalvelusta vastaava Tita Tuuliainen, joka tekee jo ruoka- ja juomatilauksia.
”Ruokahankinnoissa suosimme kotimaista alkuperää laadun takia. Meillä on myös pari hyvää paikallista leipomoa.”
Festarit eivät ole järjestäjien mukaan raakaa bisnestä. Niistä on kuitenkin tullut vuoden suurin ja kannattavin tapahtuma taideyhdistykselle.
Viime vuosina kävijämäärä on pysytellyt 2 500:n paikkeilla. Pääsylippu maksaa kohtuulliset 25–30 euroa.
Juuri nyt koko tiimi on Ruuskan sanoin ”täpinöissään” kesän ulkomaisesta huippuvieraasta, joka on australialainen Atlantics.
Yhtye muistetaan esimerkiksi Sydneyn olympialaisten avajaisista, joissa se esitti ikivihreän kappaleensa Bombora.
Atlantics soittaa surffia, joka kuuluu Nastolassa suosittuihin tyylilajeihin.
”Meille on pyrkinyt esiintymään monenlaisia yhtyeitä, mutta me otamme vain rautalankaa, laulettua rautalankaa ja surffia.”
Ruuskan mielestä on hienoa, että lavalle nousevat tällä kertaa sekä maailman eteläisin yhtye Atlantics että maailman pohjoisin yhtye Rami Hammar & Moonstar Ivalosta.
Nastolan rautalankafestari on järjestäjien arvion mukaan lajissaan maailman suurin. Rautalangan harrastajia on paljon esimerkiksi Japanissa, mutta tapahtumat ovat pienimuotoisempia.
Tiimin on helppo luetella festarin hienouksia. Bändit vaihtuvat kymmenessä minuutissa ja aikataulu pitää. Ammattitaidolla hoidettu äänentoisto saa kehuja esiintyjiltä. Aikuisten festareilla tykätään tanssia, ympäristö pysyy siistinä, sillä örvellyssakki puuttuu. Lapset ja koiratkin viihtyvät.
Tunnelma on Kapu Ruuskan sanoin ainutlaatuinen: ”Festari kulkee kuin katsoisit maailman parasta elokuvaa.”
TARJA HALLA
Nastolan rautalankafestarit 29.6. www.rautalankaa.com.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
