STT: Kyllönen haluaa uudistaa bussialaa
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) haluaa uudistaa bussialan käytäntöjä, uutisoi tiistaiaamuna STT. Hän perustelee hankettaan avoimuuden lisäämisellä sekä koko maan vuoroliikenteen turvaamisella.Nykyisen järjestelmän isona ongelmana liikenneministeri näkee sen, että palvelun tuottaja on voinut päättää, onko liikennöinti markkinaehtoista vai sopimuspohjaista.
Kyllösen mukaan tavoitteena on, että jatkossa toimivaltainen viranomainen määrittää, miten reittiä liikennöidään. Nykysysteemiä on kritisoitu myös eduskunnassa.
Uudistuksilla halutaan parantaa joukkoliikennelain läpinäkyvyyttä ja turvata joukkoliikenne jatkossakin kaikkialla Suomessa, ministeri perustelee.
Linja-autoliitossa muutama iso perheyhtiö on pitkään porskuttanut perintösopimuksilla eteenpäin. Muutokset saavat karvat pystyyn joukolta, jolla on tiedossa, että laaja murros on käynnissä, Kyllönen sanoo.
Valtio tukee linja-autoliikennettä vuosittain 600 miljoonalla eurolla. Kaiken kaikkiaan yhteiskunnan maksamiin kuljetuksiin käytetään vuosittain 1,5 miljardia euroa.
Linja-autoliiton puheenjohtaja Matti Vainio kiistää STT:n uutisessa Kyllösen arvion, että Matkahuolto olisi monopoliasemassa.
”Yrittäjät ovat kehittäneet järjestelmää vuosikymmeniä. On valitettavaa, jos ministeriö ei halua tunnustaa, että Suomessa on jo hyvä valtakunnallinen järjestelmä, jota voitaisiin käyttää jatkossakin.”
Onnibus Oy:n toimitusjohtajan Pekka Mötön mukaan Matkahuolto voisi heidän puolestaan jatkossakin tuottaa aikataulupalvelut. Se edellyttäisi kuitenkin isoja muutoksia Linja-autoliiton toimintaan.
”Ei voi olla niin, että Matkahuolto on vain muutaman ison yrityksen etujärjestö. Jos näin jatkuu, olemme valmiita haastamaan heidät.”
Linja-autoliiton hallitus ei ensin myöntänyt uusien reittiliikennelupien alaisille reiteille Matkahuollon palveluita, vaikka niistä oli olemassa oleva sopimus. Kilpailuvirasto tutkii asiaa.
KORJAUS EDELLÄ OLEVAAN: Linja-autoliitto ei päätä siitä, ketkä saavat järjestää Matkahuollon palveluita. Päätöksen tekee Matkahuollon hallitus. Matkahuolto on kokonaan Linja-autoliiton omistama yritys.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


