verkossa sanottua Talvella Thaimaahan,Levillekin lentäen
Viikon varrella
MT:n verkkosivuilla keskusteltiin paljon maaseutu- ja kaupunkiasumisen eroista ympäristöystävällisyyden kannalta.
Kaavoituspolitiikassa yhdyskuntarakenteen tiivistämisen on katsottu vähentävän asukkaiden ilmastokuormaa. Aalto-yliopiston tutkijan Jukka Heinosen mukaan samantuloiset, keskiluokkaiset maalaiset ja kaupunkilaiset aiheuttavat kuitenkin yhtä paljon kasvihuonekaasupäästöjä (Maaseutu- ja kaupunkiasujat päästelevät yhtä lailla, 15.5.).
Itäuusmaalaiset kunnat haluavatkin tarjota vaihtoehtoa metropoliasumiselle (”Ei enää radanvarteen päällekkäin”, 13.5.).
Myös MT:n pääkirjoitus (Maaseutuasumisen viha syytä lopettaa, 17.5.) käsitteli samaa aihetta.
Hiilijalanjälki tietää, mistä kaupunkilaisen ilmastotaakka johtuu.
”Kaupunkilainen haluaa
lentää jatkuvasti kauas pois kotoa: Tammikuussa täytyy käydä Thaimaassa, kuten
naapuritkin. Helmikuussa Levillä lentäen, kun lapset tahtovat. Huhtikuussa
kaupunkilomalle Prahaan. Heinäkuussa Välimerelle. Lokakuussa Kanarialle. Ja niin edelleen. Maalainen lämmittää
taloaan haloilla ja katselee teeveetä.”
”Ihmisen perusoikeuksiin kuuluu YK:n mukaan oikeus asua, missä maansa kolkassa itse haluaa. Ympäristöministeriön ja Syken ohjeet ovat
kuin vanhasta DDR:stä tai Neuvostoliitosta, jolloin ihmiseltä poistettiin kaikki perusoikeudet. On aika ottaa uuteen tarkasteluun nämä suppeat rakennus-ja kaavoitusohjeemme”, sanoo Vapaa maa.
Myy on sitä mieltä, ettei taajama-asuminen sovi ihmiselle.
”Taajama-asuminen ei ole ihmiselle lajityypillistä elämistä.
Kerrostaloissa järkiään ja helposti rivitaloissakaan ei ole riittävää reviiriä ihmisotuksille. Naapurien äänet, ruuanhajut ja lemmikit alkavat pänniä ja ihmiset ovat toinen toisensa tiellä ja ikkunaverhoja heilutellaan, kun pitää vahtia naapurien menemisiä ja tulemisia. Ei kanojakaan saa enää häkissä pitää, miksi ihmisiä saa?”
Bjorn pohtii haja-asutuksen ongelmaa, palveluiden puutetta.
”Väljässä asumisessa ei ole mitään muuta vääryyttä, kuin se, että poliisit tai lääkärit tai postit tai pankit eivät riitä jokaiselle. Kun palveluja ei ole ja lakia ei valvota, miksi pitäisi maksaa veroja ja noudattaa lakeja? Ehdotan, että perustamme rajavyöhykkeet näille perifeerisille alueille. Laki ottaisi huomioon poliisin
puutteen ja verot olisivat
kevyemmät, koska ei ole
palveluja.”
Kyrsänperän Aatu huomauttaa, että asutuksen keskittäminen johtaa myös rahavirtojen keskittymiseen.
”Koko Suomesta kerätään palkka- ja yrittäjätulosta 24 prosenttia Helsinkiin, mistä palautuu vain kolmasosa takaisin eläkkeinä koko Suomeen. Kaksi kolmasosaa eläkerahoista jää Pääkaupunkiseudulle ja investoidaan mieluummin vaikka ulkomaille kuin sinne, mistä rahat ovat peräisin.”
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
