Turkisala pohtii tulevaisuutta
Turkistuottajat ja kauppa käynnistävät suuren tulevaisuushankkeen yhdessä Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kanssa.
Työtä tehdään tutkijoiden vetämissä tulevaisuusverstaissa, joista ensimmäinen järjestetään Vaasassa 11. helmikuuta.
Hankkeen tieteellisenä asiantuntijana toimii Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitysjohtaja Olli Hietanen.
”Alan on syytä varautua esimerkiksi Euroopassa kasvaviin kestävän kehityksen ja toiminnan eettisyyden vaatimuksiin sekä Kiinan turkistuotannon kasvuun”, Hietanen sanoo.
Vaasassa järjestettävä verstas on avoin kaikille alalla toimiville. Jatkossa osallistujiksi kutsutaan myös ulkopuolisia.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
