Nikkeli tappoi simpukoita Kokemäenjoesta
Simpukat ovat näkyvin ja suurin Harjavallan nikkelipäästön uhri. Kuolleita simpukoita löydettiin Kokemäenjoesta viikonloppuna.
”Simpukoita on kuollut laajalta alueelta, mutta mikään joukkotuho se ei ole ollut”, Varsinais-Suomen elykeskuksen kalastusbiologi Leena Rannikko kertoo.
Maanantaina sukeltajat löysivät myös eläviä simpukoita. Kalakuolemia ei ole havaittu.
Norilsk Nickel myöntää, että simpukat kuolivat todennäköisesti nikkeliin.
Nikkeliä alkoi valua jokeen viikko sitten lauantaina. Vuoto huomattiin sunnuntaina ja saatiin tukittua viidessä tunnissa.
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suomi Norilsk Nickeliä Suomi Areenassa Porissa.
”Yritys ei tietenkään ole toiminut riittävän ripeästi. Tämä on käsittämätön virhe. Kaivosten puolella on tehty iso työ, että siellä olisivat vastuut kunnossa. Nyt sama keskustelu pitää käydä jatkojalostusteollisuuden kanssa”, hän sanoi tiistaina.
66 nikkelitonnin päästö on kaikkien aikojen suurin Suomessa, yli 30 kertaa enemmän kuin Talvivaarassa kaksi vuotta sitten.
Varsinais-Suomen elykeskus tekee Norilsk Nickelin toiminnasta tutkintapyynnön poliisille.
Harva maanviljelijä käyttää Kokemäenjoen vettä kasteluun.
”Montaa viljelijää ei ole, ketkä vedellä kastelevat. Alueella on teollisuusviljelyä, eikä niiden peltojen kasteleminen ole kovin kannattavaa”, maanviljelijä Ilkka Mattila sanoo.
Päästön jälkeen joen vedellä ei ole kasteltu. Mattilan tilalla Ulvilassa vettä käytetään porkkanan kasteluun.
”Kukaan, joka yleensä kastelee, ei minun tietojeni mukaan ole nyt kastellut. Mieluummin odotan sadetta ja tutkimusten tuloksia”, Mattila sanoo.
Viranomaiset eivät ole kieltäneet käyttämästä joen vettä kasteluun tai uimiseen.
Nikkelin ei tiedetä kertyvän kaloihin.
Harjavallasta on merelle noin 40 kilometriä. Nyt joen vesi on jo puhdistumassa, mutta tuhojen laajuudesta ei ole varmuutta.
”Osa nikkelistä on voinut jäädä pohjaan tai rantavesiin, mutta suurin osa on jo ajautunut mereen”, Rannikko arvioi.
Sunnuntaina saapui myös ilmoituksia huonovointisista lokeista ja variksista, kirjoittaa Satakunnan Kansa. Lintuja vaivaavat myrkytysoireet tai ylensyönti. Ne ovat ahmineet kuolleita simpukoita ylen määrin.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
