Brexit-Britannian talous syöksykierteessä – vienti romahtanut
Britannian hallituksen mukaan EU-kaupan syöksy oli väistämätöntä.Britannian talous oli tammikuussa supistunut 9 prosenttia verrattuna koronaa edeltäneeseen aikaan, kertoo maan tilastovirasto. Joulukuusta tammikuuhun talous painui 2,9 prosenttia, kun marras–joulukuussa kasvua oli 1,2 prosenttia.
Vienti Euroopan unioniin romahti tammikuussa 41 prosenttia 6,5 miljardiin euroon joulukuuhun verrattuna. Tammikuu oli ensimmäinen kuukausi, jolloin EU-eron vaikutukset iskivät todenteolla Britanniaan.
Osa talouden ja viennin supistumisesta menee kuitenkin koronan aiheuttamien rajoitusten piikkiin. Myös varastojen kasvattaminen ennen brexitiä vaikutti asiaan.
Britannian hallituksen mukaan EU-kaupan syöksy oli väistämätöntä. Hallituksen edustaja vakuutti, että helmikuussa kauppa on palautunut normaalille tasolleen.
Kun vienti muualle kuin EU:hun otetaan huomioon, Britannian vienti väheni tammikuussa 19 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

