Varmat äänet sujahtivat kuoriin ennakko-äänestyspaikalla
Kevätmyrsky riepottelee tänään vaalikampanjatelttoja toreilla, mutta ennakkoäänestyspaikoilla vallitsee tyyni ja vakaa tunnelma. Isojoen kunnantalon ensimmäiset ennakkoäänestäjät kertoivat tienneensä ehdokkaansa jo pitkään.ISOJOKI (MT)
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänä aamuna. Etelä-Pohjanmaan Isojoella kunnantalon ovet aukesivat äänestäjille kello yhdeksältä. Ensimmäisten joukossa äänensä antoi Sammatissa Uudellamaalla asuva Tapio Tuomikoski.
"Ei ollut ehdokkaan valinta vaikeaa, se on ollut jo pitkään tiedossa", hän kertoi. Vaalikampanjointia Tuomikoski ei ole juurikaan seurannut.
Hän päätti hoitaa äänestyksen synnyinseudullaan Isojoella jo ennakkoon, koska varsinaisena vaalipäivänä hän ei pääse kotikuntansa äänestyspaikalle.
Myös paikkakuntalainen Pekka Haapala hoiti äänensä laariin heti yhdeksän jälkeen. Hänellekin ehdokkaan valinta oli helppo päätös.
Ennakkoon voi käydä äänestämässä millä paikkakunnalla tahansa, kunhan pystyy todistamaan henkilöllisyytensä.
"Vaalikopissa on tämän vaalipiirin ehdokasluettelo, mutta meiltä löytyvät myös muiden vaalipiirien luettelot, jotta muualla asuvat äänestäjät voivat tarkistaa ehdokkaiden numerot", kertoi Isojoen keskusvaalilautakunnan sihteeri ja kunnan hallintojohtaja Juha Mattila.
Ennakkoon annetut äänet suljetaan kirjekuoreen. Oman kunnan äänet jäävät paikalliselle vaalilautakunnalle, muiden kuntalaisten äänet taas postitetaan asianomaisen kunnan keskusvaalilautakunnalle. Ennakkoäänestyksen viimeinen päivä on tiistai 14.4.
Isojoen äänioikeutetuista kävi viime eduskuntavaaleissa äänestämässä 67 prosenttia. Koko maassa ääntänsä käytti 70,5 prosenttia äänioikeutetuista.
Tuomikoski kertoi käyvänsä äänestämässä kaikissa vaaleissa - se on hänen mielestään kansalaisvelvollisuus.
"Toivottavasti se, jota äänestän, hoitaa hommansa", hän totesi siirtyessään jonosta äänestyssalin puolelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


