Majavien kevätpyyntiinvähän aikaa tänä vuonna
SAVITAIPALE (MT)
Majavien kevätpyyntiin jäi tänä vuonna vain pari viikkoa aikaa Kaakkois-Suomessa. Jäät lähtivät myöhään, majavien rauhoitus alkaa vapunpäivänä 1. toukokuuta.
”Ensimmäiset majavat ilmestyivät äidin kotitilan maille joskus 1970-luvun alussa”, Savitaipaleen-Suomenniemen riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Ari Kylliäinen muistelee.
Majavat ovat levittäytyneet ja lisääntyneet. Kylliäinen arvioi riistanhoitoyhdistyksen alueella elävän ainakin 20 majavayhdyskuntaa.
Savitaipaleen yhden metsästysseuran Hyrkkälän Erämiehet ry:n alueella on 3–5 majavayhdyskuntaa, seuran jäsen Jarno Inkilä laskee. Seuran alueelta metsästetään alle kymmenen majavaa vuodessa.
”Maanomistajat ilmoittavat, miltä alueelta majavat pitäisi poistaa”, Inkilä sanoo. Moni maanomistaja on edellyttänyt majavakannan kurissapitoa jo metsästysvuokrasopimuksessa.
Maanomistajat kääntyvät metsästäjien puoleen viimeistään silloin, kun majavien patoallas uhkaa tappaa hehtaarikaupalla talousmetsää.
Kesäkuun alussa voimaantuleva metsästysasetuksen muutos porrastaa ajan, jolloin majavan asuttuun pesään liittyvän padon saa rikkoa vahinkojen estämiseksi.
Majavan asuttua pesää ei saa rikkoa.
Kaakkois-Suomessa ja muualla maan eteläosissa padon purkuaika on pisin, kesäkuun 15. päivästä lokakuun loppuun. Esimerkiksi Lapissa purkuaika päättyy jo 15. syyskuuta.
Suomen riistakeskuksen Etelä-Savon alueen vs. riistasuunnittelija Teemu Lamberg olisi toivonut oman alueensa majavapadon purkumahdollisuuden takarajaksi lokakuun loppua, nyt aika päättyy 15. lokakuuta.
”Ongelmat ilmenevät yleensä loppusyksyllä. Pahimmillaan kyseessä on tuhansien eurojen uhkaava metsävahinko”, Lamberg sanoo.
Monista vahinkokohteista majavat pyydystetään syksyllä raudoilla, kun saalista on pakko saada puustovahinkojen välttämiseksi.
Hyrkkälän Erämiehilläkin on kahdet majavaraudat, mutta valtaosa saaliista saadaan keväällä ampumalla.
Inkilä on metsästänyt seuran mailta vuosittain 1–2 majavaa, joka vuosi ei senkään vertaa.
Kylliäinen on järjestänyt metsästäjätuttavilleen keväisen majavajahdin Savitaipaleella jo 19 keväänä. Tämän kevään saalis oli ennätykselliset seitsemän majavaa.
Haulikkorihlansa luotipiipulla hankolainen Markku Partio ampui kolme majavaa. Yhdyskuntaan jäi vielä henkiin vähintään saman verran.
Suomen riistakeskuksen sivulla www.riista.fi koko maan majavasaaliin määräksi haarukoidaan 600–4 000 eläintä vuodessa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) tilaston mukaan vuosien 2007–11 suurin vuotuinen majavasaalis oli 8 300, pienin 3 800.
Rktl:n tilastossa vuoden 2011 majavasaalis oli suurin (1 600) Kainuun alueella. Lukuun ei usko ainakaan Kainuun riistapäällikkö Jukka Keränen, ei myöskään Lamberg.
Etelä-Savon majavasaalis on riistakeskusalueiden suurin, Lamberg vakuuttaa. Rktl:n mukaan vuonna 2011 Etelä-Savosta saatiin 1 400 majavaa.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
