Myös Yle suunnittelee työntekijöilleen laajoja mahdollisuuksia etätöihin: "Mahdollista hyvinkin kaukana Helsingistä"
Maaseudun Tulevaisuus on linjannut edistävänsä toimituksen etätyömahdollisuuksia mahdollisimman paljon myös normaaliaikana.
Etätyöt jatkuvat hallituksen suosituksen mukaisesti koronatilanteen pysyessä huonona. Rokotusten myötä työpaikkojen on kuitenkin mahdollista suunnitella lähi- ja etätöiden yhdistämistä. Kuva: Jaana KankaanpääMaaseudun Tulevaisuus on linjannut edistävänsä toimituksen etätyömahdollisuuksia mahdollisimman hyvin myös koronan aiheuttamien rajoitusten poistuessa. Myös Yle pyrkii antamaan työntekijöilleen mahdollisuuden valita etä- ja lähitöiden väliltä koronarajoitusten hellittäessä.
"Etätyö on mahdollista hyvinkin kaukana Helsingistä", Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Jouko Jokinen kuvailee. Yleläisiä oli vuoden 2019 tietojen mukaan noin 3 000.
Tauti on hallinnut uutistoimintaa jo yli vuoden ajan. Jokinen pitää erittäin tärkeänä, että rokotustilanteen parantuessa mediat miettivät, mitä asioita epidemian aikana on jäänyt kertomatta.
"Näemme juttutyypeissä ja aiheissa varmaankin suuren muutoksen."
Etätöiden jatkoa ja niiden sääntöjä pohditaan nyt monissa yrityksissä ja yhtiöissä.
Konsulttiyhtiö Deloitte haastatteli tutkimuksessaan 51 pohjoismaista yritysjohtajaa, joista 80 prosenttia uskoo etätyön olevan pysyvä ratkaisu korona-ajan jälkeenkin. Tulevaisuudessa yritysten on yhä vaikeampi kieltäytyä työntekijöiden pyynnöistä tehdä etätöitä esimerkiksi ulkomailta, Deloitte arvioi.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
