Naisyrittäjä vaatii kotimaiselleenergiantuotannolle arvostusta
Kuopion Energialle haketta ajava Marjo Väisänen kaipaa kotimaisen energian arvostuksen nousua. Pentti Vänskä Kuva: Viestilehtien arkistoLAPINLAHTI
Perheyrityksensä liikenteestä vastaava Marjo Väisänen viihtyy vaihtelevassa työssään. Vaikka työpäivät ovat pitkiä, ne ovat harvoin toistensa kaltaisia.
Lapinlahden Varpaisjärvellä yhdessä miehensä Arto Väisäsen kanssa turvetuotanto-, kuljetus- ja maansiirtoalan yritystä pyörittävä Väisänen on maatilan kasvatti, jolle traktorityöt tulivat tutuiksi varhain.
Nyt kalustoa riittää moneen lähtöön: kymmenkunta traktoria, useita kaivin- ja pyöräkoneita, kaksi kuorma-autoyhdistelmää, puskukoneita, kääntäjiä ja keruuvaunuja turvetuotantokalustona sekä suon kunnostuskalustoa.
Molemmat puolisot tekevät käytännössä kaikkea työtä. Talvella tehdään turve- ja puuenergiaan liittyviä töitä eli kuljetetaan turvetta, sahan sivutuotteita, haketta ja kantomurskaa. Talvella myös aurataan teitä ja kuoritaan aumoja. Kesällä etusijalla on turvetuotanto.
”Tulin alalle vuoden 2001 tienoilla mieheni mukana. Viiden vuoden päästä haaveilin oman turveauton laittamisesta. Nykyisessä yrityksessä olen toiminut vuodesta 2008 alkaen, 2010 oli edessä sukupolvenvaihdos mieheni isän jäädessä eläkkeelle”, Väisänen muistelee.
”Ratkaisu lähteä alalle oli ehdottomasti oikea! Tämä on todella vaihtelevaa työtä, jota tykkään tehdä.”
”Olemme kelien armoilla, sillä pakkaset vaikuttavat suoraan energiantarpeeseen. Juuri se tekee arjesta mielenkiintoisen. Tiet on pidettävä auki. Koko toimitusketjun koneiden pitää olla kunnossa sekä puhdistettuina.”
Suomen tiestön kunnosta Väisänen on huolissaan. Etenkin kolme- ja nelinumeroiset tiet ovat usein todella huonossa kunnossa. Parannettavaa olisi myös ulkomaisen raskaan liikenteen valvonnassa Suomen teillä.
”Valvontaa pitäisi tiukentaa”, Väisänen sanoo.
Yrittäjällä on terveisiä päättäjille myös kotimaisuuden tukemisesta. Kotimainen energia ei ole saanut sille kuuluvaa arvostusta.
”Nykyinen energiapolitiikka vie työpaikkoja maaseudulta. Julkisuudessa tuntuu vallitsevan lahtausmentaliteetti. Esimerkiksi ympäristölupien hylkääminen kummastuttaa.”
”Turvetuotanto on yksi harvoja maaseutua työllistäviä aloja. Eikö se vaikuta suoraan myös kansantalouteen, jos panostetaan kotimaisen energiankäyttöön?”
Väisäsen mukaan sekä poliittisesti että julkisuudessa tarvittaisiin ilmapiirin muutosta. Turvealan yrittäjät kaipaisivat alan hyväksyntää ja tietoa, että alan tulevaisuus on turvattu. Näin varmistettaisiin alan työpaikat ja yrittäjät uskaltaisivat investoida koneisiin ja laitteisiin.
Päättäjien olisi ohjattava energiapolitiikkaa niin, ettei kotimaisen turpeen ja puun polttaminen tulisi verotuksellisesti kalliimmaksi lämpölaitoksille kuin tuontienergian käyttäminen.
”Alaa ahdistetaan mielestäni syyttä. Rannikkoseudulla kivihiili on jo ajanut turpeen edelle, samoin tuontihake tekee tuloaan. En voi ymmärtää tällaista kehitystä.”
HARRY KUURIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
