Kotimaista mansikkaa riittää vielä ‒ viimeiset poimitaan syyskuussa
Kysyimme eri puolella Suomea sijaitsevilta viljelmiltä, missä vaiheessa mansikan satokausi on. Itsepoiminta jatkuu elokuulle asti niin etelässä kuin pohjoisessakin.Suomi on pitkä maa, ja mansikka kypsyy portaittain etelästä pohjoiseen mentäessä.
”Lehtien lööpeissä mansikkasesongin kerrotaan jo hiipuvan, vaikka meillä poiminta ei ole vielä alkanutkaan”, kertoo Tuomo Kuusela Pekkalan Mansikka Oy:stä Rovaniemeltä. Pekkala on yksi Suomen pohjoisimpia mansikkatiloja.
”Juuri nyt on paras sesonki meneillään. Poiminta alkoi meillä 13.‒14. heinäkuuta ja kestää vielä 2‒3 viikkoa, elokuun puolelle asti”, Kuusela sanoo.
Tilalla viljellään mansikkaa neljän hehtaarin alalla. Päälajike on makea, mehevä Polka. Taimet istutettiin toissa kesänä, joten menossa on toinen varsinainen satokausi.
”Kasvustot talvehtivat hyvin, sillä lunta täällä Rovaniemen korkeudella riittää”, Kuusela sanoo.
”Meillä sesonki on nyt puolivälissä”, kertoo Suonenjoen Mansikkamaa Oy:n toimitusjohtaja Ari Kähkönen Suonenjoelta.
Pääsatokausi kestää Suonenjoen Mansikkamaalla heinä-elokuun vaihteeseen. Kasvustot on kuitenkin ajoitettu niin, että myöhäisimpiä lajikkeita poimitaan pieniä määriä vielä syyskuun ajan.
”Jos nyt poimitaan tuhat kiloa päivässä, niin syyskuussa puhutaan muutamasta sadasta kilosta”, Ari Kähkönen vertaa.
Uljaan tila sijaitsee Askolassa Itä-Uudellamaalla, reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Mansikkaa ja pensasmustikkaa viljelevä tila kertoo Facebook-sivullaan 17. heinäkuuta, että mansikan itsepoiminta jatkuu ainakin tämän viikon loppuun asti.
Poiminnassa on makeaa Polkaa ja hieman isompaa Frida-lajiketta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




