
Ilmassa on syksyn tuntua viikko on viileä, hallaa ja yöpakkasia esiintyy
Pohjoisesta työntyvä kylmä ilmamassa pitää loppukesän lämpötilat kurissa, paikoin jopa harvinaisen viileinä.Keskiviikko valkenee viileissä merkeissä, etelässä aamuaurinko pääsee paistamaan. Sadekuuroja on liikkeellä pitkin päivää ja pilvisyys on paikoitellen runsasta.
Pohjoisessa lämpötilat ovat 10 asteen molemmin puolin, maan etelä- ja länsiosassa päästään 15 asteeseen tai sen yläpuolelle. Tuuli puhaltaa viileästi luoteen suunnalta.
Torstaina sadekuurot yleistyvät maan etelä- ja keskiosassa. Kuolan niemimaan yllä oleva sitkeä matalapaine tuo Lappiin jatkuvampia sateita ja runsasta pilvisyyttä.
Päivälämpötilat jäävät Keski- ja Pohjois-Lapissa 10 asteen alapuolelle, sateessa jopa viiden asteen tuntumaan. Etelämpänä asteita on 10 - 16, kaakossa voi olla hieman lämpimämpää mikäli aurinko pääsee paistamaan.
Perjantai ei säähän juuri muutosta tuo. Monin paikoin tulee edelleen sadekuuroja ja pilvisyys on hyvin vaihtelevaa, lämpötilatkin jatkavat laahaamistaan. Etelässä saakka voidaan sateessa jäädä alle 15 asteen.
Keskiviikosta perjantaihin päivän ylimmät ennustetut lämpötilat jäävät joillakin mittausasemilla reippaasti keskiarvon alapuolelle, jopa poikkeuksellisen kylmiä päivälämpötiloja voi esiintyä erityisesti itäisessä Lapissa.
Öisin on laajalti hallan todennäköisyyttä, torstain ja perjantain vastaisina öinä etelän sisämaassa asti.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


