Kaleva: Moni kaahasi poliisia pakoon vappuna Oulussa
Pakeneminen aiheuttaa liikenteen konkreettista vaarantamista, ja siten vaikuttaa myös rangaistukseen.
Holtittomat kuskit ovat työllistäneet poliisia Oulussa viime aikoina. Kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpääVapun tienoilla Kaleva on uutisoinut useista ylinopeusrikoksista ja poliisia sekä moottoripyörillä että autoilla paenneista kuljettajista. Yhdessä tapauksessa kuljettaja oli päihtynyt.
Vastaavia tapauksia on esiintynyt Oulussa ylipäätään viime viikkoina, Kaleva uutisoi.
Oulun poliisin liikenneyksikön johtaja ylikomisario Tommi Heikkilän mukaan poliisin pakenemiseen liittyvät usein ajokortittomuus tai päihteet, mutta harvoin isompia rikoksia. Joskus on toki vakavampiakin asioita taustalla.
”Usein pakeneminen on hetken päähänpisto. Talvella tätä on ollut vähemmän, mutta hyvällä kelillä on helppo ajatella pakenevansa, kun tien pinta pitää”, Heikkilä sanoo.
Tosiasiassa harva onnistuu pakoyrityksessään. Usein auto ja sen myötä kuljettaja tunnistetaan nopeasti. Tunnistettu kuljettaja voidaan siis ottaa kiinni myös myöhemmin, mutta yleensä poliisi tekee sen heti.
”Pakenemisyritys on rangaistuksen koventamisperuste.”
Pakeneminen aiheuttaa liikenteen konkreettista vaarantamista, ja siten vaikuttaa myös rangaistukseen.
”Pakenemisyritys on rangaistuksen koventamisperuste. Päiväsakkorangaistus on siis pakenemisen seurauksena huomattavasti kovempi”, hän kertoo.
Ylinopeudet ovat Suomessa yleisiä. Ylikomisario Heikkilän mukaan mikään tietty ihmisryhmä ei kuitenkaan korostu ylinopeustilastoissa. Pienet ylinopeudet ovat hyvin tyypillisiä tavalliselle kuljettajalle.
Nuoret aikuiset tai poikkeusluvalla ajokorttinsa saaneet nuoret eivät Heikkilän mukaan aja ylinopeutta muita useammin. Mediassa aihe on noussut esiin melko paljon poikkeuslupien määrään nähden.
”Heitä on pieni joukko, mutta heistä ilmoitetaan usein poliisille. Ylilyönnit päätyvät kesän kokoontumisten myötä usein otsikoihin”, Heikkilä kertoo.
Lievemmät rikkomukset eivät vaikuta ajo-oikeuteen, mutta merkittävät tai toistuvat rikkomukset voivat johtaa ajokieltoon.
Kun nopeusrajoituksen ylitys on 50 kilometriä tunnissa, on kyse törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Tällöin rangaistuksen suuruus määräytyy tapauskohtaisesti. Törkeästä ylinopeudesta tehdään aina rikosilmoitus, ja asia viedään käräjäoikeuteen.
Lain mukaan törkeän liikennerikoksen rangaistus on vähimmillään 30 päiväsakkoa ja korkeintaan kahden vuoden vankeustuomio.
Lievemmät rikkomukset eivät vaikuta ajo-oikeuteen, mutta merkittävät tai toistuvat rikkomukset voivat johtaa ajokieltoon.
Yli 20 kilometriä tunnissa ylittävän ylinopeuden kohdalla puhutaan liikennevirheen sijaan liikennerikoksesta, jonka rangaistus määrätään päiväsakkoina.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelin kertoo, että ylinopeusrangaistukset on määritelty samoilla taulukoilla jo 1990-luvulta lähtien.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



