Vapo parantaakahden turvesuon vesiensuojelua
Vapo parantaa Anjalankosken Haukkasuon ja Mikkelin Ropolansuon vesienkäsittelyä. Parannustyöt maksavat arviolta kaksi miljoonaa euroa.
Haukkasuolle ja Ropolansuolle rakennetaan ympärivuotiset kemikalointiasemat. Kemiallisessa vesienkäsittelyssä tuotantosoiden vedet pumpataan kemikalointiaseman lävitse. Veteen syötetään ferrisulfaattia, joka saostaa veteen liuenneita aineita selkeytysaltaan pohjalle.
Selkeytysaltaasta puhdistunut vesi ohjataan purkuojaan. Selkeytysaltaat tyhjennetään ja puhdistetaan säännöllisesti.
Kemiallisella puhdistuksella turvesoiden vedestä saadaan talteen veteen liuenneita humusaineita ja fosforia.
Haukkasuon tuotantoala on 611 hehtaaria. Se palvelee etelän asiakkaita Kuusankoskella, Heinolassa ja Kotkan seudulla.
Ropolansuolta turvetta nostetaan 577 hehtaarin alalta. Turve myydään lähinnä Mikkelin alueelle, mutta myös muualle Etelä-Suomeen.
Uudet vesiensuojelujärjestelmät ovat valmiit kevättalvella 2013.
Kaikki Vapon tuotantosuot muutetaan parhaan vesienkäsittelyn piiriin vuoden 2014 loppuun mennessä.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
