Tilastokeskus: Kaikki kasvussa – teollisuus ja palvelut, pienet ja suuret yritykset
Tilastokeskuksen tuoreimmat talousluvut kertovat yritysten loppukiristä vuoden viimeisellä neljänneksellä.Kaikki päätoimialat kasvoivat vuonna 2016, raportoi Tilastokeskus.
Uusimpien tietojen mukaan päätoimialoista rakentamisen liikevaihto kasvoi vuonna 2016 nopeimmin, 8,6 prosenttia. Palvelualoilla liikevaihto kasvoi 3,7 prosenttia, kaupassa 1,3 prosenttia ja teollisuudessa 0,7 prosenttia.
Tilastokeskus julkistaa katsauksensa erikseen teollisuuden, kaupan, rakentamisen ja palvelualojen liikevaihdosta sekä koko talouden palkkasummasta.
Teollisuudessa suurten, vähintään 250 henkilöä työllistävien, yritysten liikevaihto kääntyi kasvuun vuonna 2016. Liikevaihto supistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä neljä prosenttia, mutta vuoden muilla neljänneksillä liikevaihto kasvoi. Eniten kasvua kertyi vuoden viimeisellä neljänneksellä, 3,1 prosenttia vuodentakaisesta.
Liikevaihto kehittyi hyvin myös pienissä teollisuuden yrityksissä. Huonointa kehitys oli keskisuurissa, 50–249 henkilöä työllistävissä yrityksissä.
Rakentamisen kaikki alatoimialat kasvoivat vuonna 2016. Eniten kasvoi talonrakentaminen: kasvu oli tasaista kaikilla vuosineljänneksellä. Maa- ja vesirakentaminen kasvoi samoin jokaisella vuosineljänneksellä, mutta ensimmäisellä ja viimeisellä neljänneksellä kasvu oli vähäisempää.
Myös erikoistuneessa rakennustoiminnassa liikevaihto kasvoi kaikilla vuosineljänneksillä. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli toisella vuosineljänneksellä, jolloin kasvua kertyi 11 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen.
Kaupan kehitys kääntyi kasvuun vuonna 2016 ensimmäisen kerran vuoden 2012 jälkeen. Viime vuonna myynnin kasvu oli vahvinta autokaupassa, kun puolestaan tukkukaupassa myynti pysyi lähes edellisvuoden tasolla.
Myynnin määrä kehittyi vuonna koko vuoden ajan positiivisesti kaikilla kaupan toimialoilla.
Palvelualojen päätoimialoista voimakkaimpaan kehitykseen ylsivät hallinto- ja tukipalvelutoiminta sekä ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta. Molemmat toimialat kasvattivat liikevaihtoaan vuonna 2016 ripeästi ja saavuttivat noin 8–9 prosentin kasvun edellisvuodesta.
Palvelualojen viime vuoden kasvusta runsaat kaksi kolmasosaa tuli pieniltä ja keskisuurilta, alle 250 henkeä työllistäviltä yrityksiltä.
Palkkasumma kasvoi 1,5 prosenttia vuonna 2016.
Palkkasummat kasvoivat edellisvuotta nopeammin rakentamisessa, yksityisissä terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluissa, muissa palveluissa, rahoitustoiminnassa ja kaupassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

