Suomalaiset kierrättävät aiempaa innokkaammin
Viime syksynä tehdyn tutkimuksen mukaan 94 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut kierrättämään kestokulutustavaroita.
Tutkimuksessa selvisi, että turhan tavaran varastoiminen ja kuljetusongelmat estävät kierrätystä käytännössä.
Suuresta kiinnostuksesta huolimatta yli puolet jättää kierrättämättä tai kierrättää vain harvoin kotona olevia ylimääräisiä tavaroita.
Suurin osa kierrättämättömästä tavarasta varastoidaan, eikä se ei päädy potentiaalisten ostajien ulottuville.
Suomalaisista selvä enemmistö on myös kiinnostunut ostamaan kierrätettyjä tuotteita. Jo lähes puolet harkitsee tavaran hankkimista kierrätettynä joko aina tai lähes aina.
Samaan aikaan kun yli puolet suomalaisista hamstraa tavaroita kotiinsa, vielä suurempi osa olisi valmis ostamaan käytettyjä tavaroita, mikäli niitä vain olisi saatavilla.
Sekä tavarasta luopujat että niiden ostajat pitävät ensisijaisena kierrätyskanavana kierrätyskeskuksia ja kirpputoreja.
Suomalaisten korkean kierrätyskiinnostuksen muuttumista kierrätysaktiivisuudeksi estävät tutkimuksen mukaan ensisijaisesti tavaroiden kuljetuksen vaikeus ja etäisyydet. Kuljetuspalvelua pidetään tärkeimpänä kierrätystä helpottavana tekijänä.
Kuljetusongelmat vähentävät tavaroiden kiertoa kierrätyskeskuksissa. Niissä kärsitään tilojen ahtaudesta eikä kaikkia hyväkuntoisiakaan tavaroita pystytä ottamaan vastaan.
Kierrätyskeskusten omien arvioiden mukaan myös nettipalvelu parantaisi kiertoa. Sen avulla asiakkaat saisivat tietoa tarjolla olevista tavaroista.
”Tutkimus vahvisti tarpeen uudistaa alan toimintamalleja. Tavoitteemme on yhdistää paikalliset kierrätyskeskukset valtakunnalliseksi verkostoksi. Aluksi julkistamme käytetyn tavaran verkkojulkaisualustan, ja myöhemmin siihen liittyvän kuljetus- ja logistiikkapalvelun”, sanoo Kierrätysverkko Oy:n toimitusjohtaja Harri Välimäki.
Kierrätystä selvittäneessä tutkimuksessa oli neljä kohderyhmää: kierrätyskeskusten edustajat, nykyiset ja potentiaaliset kierrättäjät sekä jätehuoltoyhtiöiden asiakaspalvelijat.
Kierrätysverkko Oy:n teettämässä tutkimuksessa selvitettiin, miten nykyinen kestokulutustavaroiden kierrätys toimii ja mitä ongelmia kierrätyksessä on.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
