Lieksalaiset tempaisivat vastapallon HS:n Lieksa-synkistelyyn
Helsingin Sanomat otti Lieksan esimerkiksi kituvasta itäisestä paikkakunnasta. Lieksalaiset antoivat palaa takaisin.Pohjoiskarjalaisen Lieksan kaupungin johto antaa täyslaidallisen palautetta Helsingin Sanomien jutusta "Vauras länsi, riutuva itä" julkisessa vastineessaan, jonka se on julkaissut kaupungin verkkosivuilla. Vastineen ovat laatineet kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ari Marjeta (sd.), kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lea Oravalahti-Pehkonen (kesk.) ja kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen.
"Olemme täällä Lieksassa hyvin otettuja siitä, että meihin otetaan yhteyttä silloin, kun täytyy löytää esimerkki syrjässä olevasta, kituvasta erämaakaupungista. Viimeksi näin pääsimme julkisuuteen HS:n Sunnuntai-liitteen jutussa Vauras länsi, riutuva itä (HS 26.2.2017)", he aloittavat.
"Riutuminen näyttää olevan meille pohjoiskarjalaisille elämäntapa, jolla kuitenkin yllättävän hyvin pärjää vaikkapa kansainvälisillä vientimarkkinoilla. Pankaboard valmistaa kaupungissamme hienokartonkia laadukkaisiin pakkauksiin ja kansainvälinen Amcor Flexibles Finland Oy Lieksan tuotantolaitos tekee laadukkaita pakkausmateriaaleja johtaville kotimaisille sekä kansainvälisille elintarviketoimijoille. Itävaltalaisen Binderholz Nordic Oy:n puunjalostuksen tuotteet leviävät kansainvälisille markkinoille. Suomi Tyres on polkupyörien talvirenkaiden johtava valmistaja maailmassa, jonka tuotteista lähes 90 prosenttia menee kansainvälisille markkinoille. Joptek Composites Oy:n tuotteisiin voi tutusta kansainvälisten laivaristeilijöiden parvekkeissa ja hyteissä tai vaikkapa junien/raitiovaunujen hytti- ja sisätilaratkaisuissa Suomessa ja ulkomailla."
Kirjoittajat muistuttavat, että Koli on Suomen vetovoimaisimpia matkailukohteita.
"Lieksan vienti vetää, uusia innovaatioita kehitetään ja tulevaisuuteen uskotaan vankasti. GFN (Green Fuel Nordic) Lieksa Oy:n bioöljytehtaan osakeantikin on käynnissä ja kaupunkiin rakentuu tänä vuonna uusi liikuntahalli", he luettelevat.
"Täällä ison karhun kainalossa Suomi-neidon uumalla on mukava köllötellä", lieksalaiset päättävät kirjeensä.
Lieksalaisten vastine HS:n juttuun: Vaihtoehtoisia faktoja Lieksasta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

