Yt-neuvottelevat pankit takovat tulosta
OP jatkoi viikon sisällä finanssikonsernien viime vuosien linjaa. Siinä tiedotteet kertovat vuorotellen hyvistä tuloksista ja yt-neuvotteluista.OP julkisti viime viikolla historiansa toiseksi parhaan tuloksen ja avasi uuden viikon ilmoittamalla yt-neuvotteluista. Finanssikonserni vähentää korkeintaan 380 työntekijää.
Myös OP:n kilpailijat ovat toimineet samalla kaavalla.
Nordeassa suuret yt-neuvottelut on järjestetty vuosina 2011 ja 2014. Danske Banklaittoi vuonna 2013 kymmeniä konttoreita kiinni ja järjesti yt-neuvottelut. Vahinkovakuutusyhtiö If sai omat neuvottelunsa päätökseen vuodenvaihteessa.
OP:n mukaan suurimmat syyt yt-neuvotteluille ovat Pohjola Pankin ostaneen konsernin rakentaminen, digitalisaatioon varautuminen sekä sääntelyn vaatimasta vakavaraisuudesta huolehtiminen.
Palvelut verkkoon
Yhtiöt ja työntekijöiden edustajat ovat eri mieltä digitalisaation voimasta. OP-ryhmän henkilöstöjohtajan Teija Sarajärven mukaan asiakas haluaa digitaalisesti selailla, vertailla ja toteuttaa palvelunsa. Hän nostaa esimerkeiksi vahinkovakuutukset sekä asuntolainat, joiden järjestäminen ei lähitulevaisuudessa tarvitse välttämättä konttorissa käyntiä.
– Vaikka yhtiöt perustelevat muutosta asiakaskäytöksen muutoksella, aika paljon yhtiöt pakottavat muutokseen, Vakuutusväen Liiton toiminnanjohtaja Kirsi Kovanen sanoo.
Hänen mukaansa vakuutuspuolella suuria yt-neuvotteluita ei voi perustella sillä, että asiakkaat olisivat siirtyneet verkkopalveluihin. OP:n Sarajärvikään ei ole laittamassa kaikkia konttoreita kiinni.
– Osa asiakasryhmistä haluaa käydä konttoreissa. Siellä myös esimerkiksi konsultoidaan jatkossakin varainhoidossa, Sarajärvi sanoo.
OP tarjosi näyttävästi viime viikolla vuoden kulutonta lyhennysvapaata kaikkiin asuntolainoihin. Kovanen pitää kampanjan ja irtisanomisten yhdistelmää vastuuttomana.
Pankit tarjoavat myös finanssikriisistä seurannutta sääntelyä syyksi jatkuvaan kilpailukyvystä huolehtimiseen. Edellisen kerran OP järjesti suuret yt-neuvottelut vuonna 2012, jolloin se vähensi noin 560 työpaikkaa.
– Sääntely vaikutti enemmän vuoden 2012 isoihin yt-neuvotteluihin, Sarajärvi sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

