Tuottajayhdistykset jakavattietoa kuntapäättäjille
Päivi Pelttari ja Ulla Yli-Hongisto ottivat vastaan MTK:n kuntapäättäjäoppaan. Opasta olivat Sastamalan päättäjille luovuttamassa Paula Viertola ja Juha Marttila sekä Vammalan yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Hakanen. Aalto Kyösti Kuva: Viestilehtien arkistoSastamala (MT)
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK jakaa Suomen kuntapäättäjille tietopaketin Kuntapäättäjä – Sinulla on valtaa. Se sisältää ehdotuksia keinoista, joilla kuntapäättäjillä on mahdollisuus luoda uusia työpaikkoja, lisätä verotuloja, investointeja ja palveluita oman kunnan tai lähialueen parhaaksi.
Kevään aikana MTK-yhdistykset järjestävät kunnissa valtuutettujen kanssa tapaamisen.
Siinä käydään julkaisun avulla läpi maa- ja metsätalouden sekä muun maaseutuyrittäjyyden merkitys ja tarpeet kunnissa.
Ensimmäisinä tietopakettiin pääsivät tutustumaan sastamalalaiset kuntapäättäjät, jotka kokoontuivat alueen MTK-yhdistysten ja Sastamalan kaupungin valtuustoseminaariin keskiviikkona Ellivuoressa.
”Teillä on valtuutettuina lakiin perustuvaa valtaa. Käyttäkää sitä täysin siemauksin oman kuntanne parhaaksi”, julkaisun esitellyt MTK:n johdon erityisavustaja Paula Viertola patisti.
Kunnissa tehtävät julkiset hankinnat mielletään usein niin, että virkamiehet tekevät tarjouspyynnöt ja halvin tarjous voittaa.
Niin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä virkamiehet toteuttavat valtuuston päätöksiä. Hankintojen päälinjaukset, kuten lähiruuan, -energian, -palveluiden ja puurakentamisen edistäminen ja laatuvaatimukset voidaan valtuuston päätöksellä sisällyttää kunnan hankintastrategiaan.
Viertola hämmästeli, onko moraalisesti ja eettisesti oikein, että julkisissa hankinnoissa ei ole määritelty ruuan laatuvaatimuksia niin, että verovaroilla hankittavan ruuan on täytettävä suomalaisen tuotantotavan säännökset.
”Lainsäätäjä vaatii, että suomalainen tuottaja noudattaa ympäristöä suojelevaa ja eläinten hyvinvoinnin turvaavaa lainsäädäntöä. Silti kouluissamme syödään lihaa, jota olisi laitonta tuottaa Suomessa”.
Viertolan mukaan on myös harhakäsitys, että ely-keskus päättäisi maankäytöstä ja kaavoituksesta. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan päätösvalta maankäytössä on kunnalla, ja kaavoituksessa kunta on tasavertainen neuvotteluosapuoli.
Kunnan ei pidä alistua kuunteluoppilaaksi, Viertola varoitti. ”Kuntapäättäjien kannattaa pysähtyä miettimään, millaisilla päätöksillä kunnan asukkaat ja yrittäjät tulevat tyytyväisiksi ja haluavat asua ja yrittää sivukylilläkin.”
Suurten asutuskeskusten tarpeisiin suunniteltu yhdyskuntarakenteen tiivistäminen on johtanut myös kaava-alueiden ulkopuolella rakentamisen jarruttamiseen. Viertolan mielestä maanomistusoikeuteen kuuluu aina myös perusrakentamisoikeus.
Rakentamista ja investointeja on tärkeää saada myös maaseudulle, Viertola korosti. ”Jokainen maaseudun uusi asukas ja yrittäjä tuo kuntaan ostovoimaa ja verotuloja.”
KYÖSTI AALTO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
